Sol-ukko katseli ensin häntä, sitten sisarenpoikaansa, hieroi senjälkeen käsiään ja silmälasejaan ja virkkoi hiljaa: "Voi, aika, aika, aika!"
Seurasi hetkisen hiljaisuus, jonka kuluessa Susan Nipper otti nokkelasti esiin pari lisäkuppia astiakaapista ja odotteli teen hautumista miettivän näköisenä.
"Minä haluaisin kertoa Walterin enolle jotakin, mikä tuottaa minulle suurta huolta", huomautti Florence laskien kätensä ujosti ukon pöydällä lepäävälle kädelle herättääkseen hänen huomionsa. "Hän jää nyt yksin, ja jos hän sallii minun, vaikkei astua Walterin paikalle, sillä sitä en osaisi, vaan olla hänen uskollinen ystävänsä ja auttaa häntä, jos suinkin voin Walterin poissa ollessa, olisin hänelle tosiaankin hyvin kiitollinen, Tahdotteko? Saanko, Walterin eno?"
Sanaakaan lausumatta painoi laivakojeiden kauppias tytön käden huulilleen. Susan Nipper, joka nojautui taaksepäin käsivarret ristissä, istuen parhaassa tuolissa, johon oli suvainnut asettua, pureskeli toista hatunnauhaansa ja huoahti hiljaa, nostaen katseensa kattoakkunaan.
"Annatte minun tulla tervehtimään teitä", sanoi Florence, "silloin kun voin, ja te kerrotte minulle kaikenlaista itsestänne ja Walterista. Ettekä salaa mitään Susanilta, jos hän tulee minun sijastani, vaan luotatte meihin. Ja koetatte antaa meidän olla jonkinlaisena lohdutuksena teille. Eikö niin, Walterin eno?"
Kauniit kasvot, lempeät anovat silmät, vieno ääni ja kevyt kosketus käsivarrelle, käyden vieläkin viehättävämmiksi lapsen kunnioituksesta vanhuutta kohtaan, mikä kaikki antoi suloisen epävarmuuden ja arkuuden leiman työtön käytökselle — kaikki tuo ja Florencen luontainen vakavuus valloitti niin kokonaan vanhan Gills-paran, että hän vain vastasi:
"Wally, sano nyt jotakin puolestani, rakkaani. Minä olen hyvin kiitollinen."
"Ei, Walter", vastasi Florence tyynesti hymyillen. "Ole hyvä äläkä sano mitään hänen puolestaan. Minä ymmärrän hänet oikein hyvin, ja meidän on opittava puhelemaan keskenämme ilman sinua, hyvä Walter."
Huolestunut äänensävy, jolla hän lausui nämä viime sanat, liikutti
Walteria enemmän kuin mikään muu.
"Neiti Florence", vastasi hän koettaen taas puhua sillä hilpeällä äänellä, jota hän käytti enonsa kanssa keskustellessaan, "minä tiedän tosiaankin yhtä vähän kuin enoni, mitä sanoisin kiitokseksi sellaisesta ystävällisyydestä. Mutta mitä muuta voisinkaan sanoa, vaikka minulla olisi tunnin aika puhuakseni kuin että tämä on ihan teidän kaltaistanne?"