"Lähdetään jo majuri", sanoi Dombey.
"Suokaa anteeksi, arvoisa herra", aloitti Toodle taas astuen askeleen lähemmäksi ja pysähdyttäen heidät kunnioittavasti lakki yhä kädessä. "En olisi tahtonut vaivata teitä tällaisella, jollei minulla olisi kerrottavaa Puskuri-pojastani — joka on kastettu Robiniksi — siitä samasta, josta te ystävällisesti teitte Armeliaan Hiojan."
"No niin, mies", sanoi Dombey ankarimmalla äänellään. "Mitä hänestä?"
"Niin, arvoisa herra", vastasi Toodle pudistaen päätään kasvoillaan suuren tuskan ja mielipahan ilme, "minun on pakko sanoa, että hänen on käynyt huonosti".
"Onko hänen käynyt huonosti?" toisti Dombey tylyn tyytyväisesti.
"Hän on, nähkääs, joutunut huonoon seuraan", jatkoi isä katsellen huolestuneena kumpaankin ja ilmeisesti koettaen vetää majuria keskusteluun saadakseen hänen myötätuntonsa puolelleen. "Hän on joutunut huonolle tolalle. Jumala suokoon hänen palata, mutta nyt hän on väärällä tiellä. Kun tuskin voitte säästyä kuulemasta sitä joskus, arvoisa herra", jatkoi Toodle kääntyen taas yksinomaan Dombeyn puoleen, "niin on parempi, että minä itse kerron poikani joutuneen hunningolle. Pollyyn se koskee hirveästi, herrat", sanoi Toodle masentuneen näköisenä ja vetosi taas majuriin.
"Yhdelle tämän miehen pojista toimitin kasvatuksen, majuri", sanoi
Dombey, tarttuen matkatoverinsa käsivarteen. "Tavallinen palkka!"
"Totelkaa yksinkertaisen vanha Joen neuvoa älkääkä koskaan kasvattako tuonlaatuisia ihmisiä", sanoi majuri. "Hitto vieköön, se ei kannata. Se epäonnistuu aina!"
Isä alkoi yksinkertaisuudessaan selittää, että hänen poikansa, entinen hioja, tyrkitty ja kolhittu ja ruoskittu ja rääkätty ja papukaijan tapaiseksi opetettu sellaisessa koulussa, jonka raa'alla opettajalla oli kutsumukseensa yhtä vähän taipumusta kuin oppimattomalla eläimellä, oli jossakin toistaiseksi vielä hämärässä suhteessa ehkä jäänyt oikeaa kasvatusta vaille, kun Dombey vihaisesti toisti: "Tavallinen kiitos!" ja vei majurin pois. Ja kun oli hyvin vaivaloista saada majuri hinatuksi Dombeyn vaunuun, joka sijaitsi korkealla, ja kun hänen täytyi pysähtyä ja vannoa nylkevänsä alkuasukkaan elävältä ja taittavansa joka luun hänen ruumiistaan ja uhata vielä muilla ruumiillisilla kidutuksilla niin pian kuin hänen jalkansa luiskahtaisi ja hän putoaisi mustan palvelijansa päälle, ennätti hän tuskin ennen lähtöään toistaa käheästi, että se ei kannattanut, että se aina epäonnistui ja että jos hänen pitäisi kasvattaa "omaa tyhjäntoimittajaansa", hän mieluummin menisi hirteen.
Dombey myönsi katkerasti hänen olevan oikeassa, mutta hänen katkeruutensa ja äreytensä pohjalla, kun hän nojautui taaksepäin vaunussa ja katseli kulmakarvat rypyssä vaihtelevia maisemia, oli jotakin muuta kuin sen kauniin kasvatusjärjestelmän epäonnistuminen, jota oli yritetty hiojain ammattikunnan avulla. Hän oli nähnyt miehen karkeatekoisen lakin reunassa kappaleen uutta suruharsoa ja päätellyt mielessään hänen käytöksestään ja vastauksistaan, että hän piti sitä hänen poikansa vuoksi.