Majuri vastasi Kleopatran menettelevän väärin vaatiessaan, että maailma olisi pelkkää sydäntä, ja anastaessaan itselleen kuitenkin kaikki maailman sydämet. Tästä Kleopatra sai aiheen huomauttaa, että imartelu oli hänestä sietämätöntä ja että jos majuri uskaltaisi puhutella häntä vielä siinä äänilajissa, hän heti saisi lähteä takaisin kotiinsa.
Withers Kalpea tarjoili paraikaa teetä, ja Dombey kääntyi taas Edithin puoleen.
"Näyttää siltä, ettei täällä ole paljon seuraa", virkkoi Dombey omalla pöyhkeällä tavallaan.
"En luule. Me emme tapaa ketään."
"Sepä se", huomautti rouva Skewton sohvaltaan, "täällä on tuskin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluaisimme tullakaan tutuiksi".
"Heillä ei ole kylliksi sydäntä", sanoi Edith hymyillen. Se oli hymyn hämärää: niin omituisesti yhtyivät siinä valo ja varjot.
"Edith kulta pilkkaa minua, nähkääs!" sanoi äiti pudistaen päätään, joka välillä vapisi itsestäänkin kuin halvaus olisi silloin tällöin välähdellyt jalokivien vastakohtana. "Paha lapsi!"
"Kaiketi olette käynyt täällä ennenkin, ellen erehdy", sanoi Dombey, puhutellen yhä Edithiä.
"Muutamia kertoja. Me olemme luullakseni käyneet kaikkialla."
"Kaunis seutu!"