Vihdoin olivat kirjeet järjestyksessä lukuunottamatta yhtä, jonka hän säästi erikoiseen tarkoitukseen. Lukittuaan yksityisluontoisemmat kirjeet pöytälaatikkoon hän soitti kelloa.
"Miksi sinä tulet?" kysyi hän veljeltään, joka ilmestyi huoneeseen.
"Lähetti on asioilla, ja minä olen häntä lähin", kuului nöyrä vastaus.
"Jaha, sinä olet lähin?" mutisi johtaja. "Niin. Kerrassaan suuri kunnia minulle!"
Osoittaen pöydälle ryhmitettyjä avattuja kirjeitä hän kääntyi halveksivasti nojatuolissaan ja mursi kädessään olevan kirjeen sinetin.
"Minusta tuntuu ikävältä häiritä sinua, James", sanoi veli ottaen kirjeet käteensä, "mutta —"
"Vai niin, onko sinulla jotakin sanottavaa? Arvasinhan sen. No niin?"
Konttoripäällikkö ei nostanut silmiään eikä luonut niitä veljeensä, vaan katseli yhä kirjettään, vaikkei avannutkaan sitä.
"No niin?" toisti hän kärsimättömästi.
"Olen levoton Harrietin vuoksi."