"Harrietin. Minkä Harrietin? En tunne sennimistä."
"Hän ei ole terve, ja hän on kovasti muuttunut viime aikoina."
"Hän muuttui kovasti monta vuotta sitten", vastasi johtaja, "eikä minulla ole muuta sanottavaa".
"Jospa tahtoisit kuulla minua —"
"Miksi minä kuulisin sinua, veli John?" vastasi johtaja, pannen ivallisen painon kahteen viimeiseen sanaan, ja kohotti päänsä luomatta kuitenkaan katsetta veljeensä. "Minä sanon sinulle, että Harriet Carker ratkaisi monta vuotta sitten vaalin molempien veljiensä välillä. Mahdollisesti hän katuu sitä, mutta hänen täytyy pysyä siinä."
"Älä käsitä minua väärin. Minä en sano, että hän katuu. Menettelisin kovin kiittämättömästi vihjatessani siihen suuntaan", vastasi toinen. "Mutta, usko minua, James, minä olen hänen uhrauksestaan yhtä pahoillani kuin sinäkin."
"Kuin minäkö?" huudahti johtaja. "Minäkö?"
"Yhtä pahoillaan hänen vaalistaan — siitä, mitä sanot vaaliksi — kuin sinä olet siitä vihainen", virkkoi toinen.
"Vihainen?" toisti johtaja näyttäen hammasrivinsä.
"Tai tyytymätön. Mikä sana sinua vain enimmin miellyttää. Tiedäthän tarkoitukseni. Minä en aio loukata."