"Sinä loukkaat kaikella mitä teet", vastasi hänen veljensä katsahtaen häneen äkkiä hyvin tuimasti. Samassa tämä ilme kuitenkin väistyi entistä leveämmän hymyn tieltä. "Vie nuo paperit pois, ole niin hyvä. Minulla on työtä."
Hänen kohteliaisuutensa oli niin paljon loukkaavampi kuin hänen kiukkunsa, että veli lähti ovelle. Mutta siinä hän pysähtyi ja taakseen katsoen virkkoi:
"Kun Harriet turhaan koetti rukoilla sinua minun puolestani ensimmäisen harha-askeleeni ja ensimmäisen oikeutetun vihanpuuskasi sattuessa ja kun hän luopui sinusta, James, seuratakseen minua onnettomuuteen ja uhrautuakseen harhaan osuvassa rakkaudessaan perikatoon joutuneelle veljelleen, jolla ei ilman häntä ollut ketään koko maailmassa, silloin hän oli nuori ja kaunis. Minä luulen, että jos voisit nähdä hänet nyt — jos menisit häntä tervehtimään — niin hän herättäisi ihailuasi ja sääliäsi."
Johtaja taivutti päätään ja näytti hampaansa kuin aikoisi vastaukseksi johonkin mitättömään pikku juttuun huomauttaa: "Hyväinen aika! Niinkö on asian laita?" Mutta hän ei lausunut sanaakaan.
"Me ajattelimme silloin — me veljet — että hän menisi nuorena naimisiin ja viettäisi onnellista ja rauhallista elämää", jatkoi John Carker. "Jospa tietäisit, kuinka kevyesti hän hylkäsi nuo toiveet, kuinka iloisesti hän on vaeltanut sitä tietä, jolle kerran astui, koskaan katsahtamatta taakseen, niin et enää voisi sanoa, että hänen nimensä on vieras korvillesi. Et suinkaan!"
Taas johtaja taivutti päätään ja näytti hampaansa kuin aikoisi sanoa: "Kerrassaan ihmeellistä! Olenpa peräti hämmästynyt!" Mutta nytkään hän ei puhunut mitään.
"Saanko jatkaa?" kysyi John Carker lempeästi.
"Jatkaa matkaasi pois täältä?" vastasi veli hymyillen. "Ole niin hyvä."
Huoahtaen John Carker kääntyi astumaan ulos ovesta, kun samassa hänen veljensä ääni pysähdytti hänet hetkiseksi kynnykselle.
"Jos Harriet yhä vaeltaa mielellään samaa tietä eteenpäin", virkkoi johtaja heittäen vielä avaamattoman kirjeen pöydälle ja pistäen kädet syvälle taskuihin, "niin voit sanoa hänelle, että minä kuljen yhtä mielelläni omaani. Jollei hän kertaakaan ole katsahtanut taakseen, niin voit sanoa hänelle, että minä olen joskus niin tehnyt palauttaakseni mieleeni, kuinka hän asettui sinun puolellesi, ja että minun päätökseni on järkkymätön." Viimeiset sanat hän virkkoi ystävällisesti hymyillen.