"No niin, tällä hetkellä ei oikeastaan kukaan", vastasi Perch hiljaisella äänellä. "Laivakojeiden kauppias Gills sanoo poikenneensa sisään jonkin maksusuorituksen vuoksi, mutta minä sanoin hänelle, että teillä on paljon työtä, oikein paljon työtä."
Perch yskähti kerran kouraansa ja odotti lisämääräyksiä. "Onko joku muu vielä odottamassa?"
"Niin, herra Carker", sanoi Perch, "en olisi omasta aloitteestani uskaltanut mainita, että kukaan muu odottaa, mutta sama nuorukainen, joka oli täällä eilen ja viime viikolla, on yhä roikkunut täällä ja näyttää hirveän vetelältä, kun hän viheltelee varpusille alhaalla pihalla ja saa ne viheltämään vastaukseksi."
"Sanoitteko hänen haluavan jotakin työtä, Perch?" kysyi Carker nojautuen taaksepäin tuolissaan ja katsellen lähettiä.
"No niin, herra Carker", vastasi Perch yskähtäen taas kouraansa, "hän sanoi nimenomaan tarvitsevansa jotakin tointa ja olevansa sitä mieltä, että häntä voisi käyttää johonkin satamassa, koska hän on tottunut onkimaan, mutta —" Perch pudisti päätänsä epäilevän näköisenä.
"Mitä hän sitten sanoo tullessaan?" kysyi Carker.
Perch yskähti jälleen, mitä keinoa hän aina käytti alamaisuuttaan ilmaistakseen, kun ei mitään muuta sopivaa juolahtanut hänen mieleensä. "Hän sanoo pyytävänsä nöyrästi tavata jotakuta herroista ja haluavansa ansiotyötä. Mutta nähkääs", lisäsi Perch alentaen äänensä kuiskaukseksi ja iski kerrottavansa salaisuuden suuren tärkeyden vuoksi ovea kädellään ja polvellaan kuin olisi tahtonut sulkea sen vieläkin lujemmin, "kerrassaan sietämätöntä on, että tuollainen joutava poika maleksii täällä ja juttelee, että hänen äitinsä on imettänyt meidän liikkeemme nuorta herraa ja että hän siitä toivoo itselleen jotakin etua. Olen varma siitä", huomautti Perch, "että vaikka vaimoni samoihin aikoihin imetti terveintä tyttöstä, millä konsanaan olemme rohjenneet lisätä perhettämme, en olisi uskaltanut vihjatakaan siihen, että hän olisi kyennyt imettämään herra Dombeyn lasta!"
Carker hymyili hänelle kuin haikala, mutta hajamielisellä, mietteisiinsä vaipuneen tavalla.
"Eiköhän minun olisi parasta", esitti Perch lyhyen vaitiolon jälkeen ja uudelleen yskäisten, "ilmoittaa hänelle, että jos hän taas näyttäytyy täällä, hänet jätetään poliisin liuostaan. Katsokaas, herra Carker", lisäsi Perch, "minä olen luonnostani niin arka ja hermoni ovat vaimoni tilan vuoksi niin kiihdyksissä, että helposti voisin vannoa tuon pojan olevan vaarallisen."
"Tahtoisin nähdä hänet, Perch", virkkoi Carker. "Tuokaa hänet sisään!"