Kun hän oli velaton ja turvassa henkilökohtaisen vapautensa ja tavarainsa puolesta, olisiko mikään muu kuin sellainen hulluuden puuska voinut ajaa häntä pois kotoaan yksin ja salaa? Mitä siihen tuli, että hän oli vienyt joitakin esineitä mukanaan — eikä se ollut edes oikein varmaa — niin hän oli saattanut kapteenin mielestä niin tehdä estääkseen kyselyjä, kääntääkseen huomion pois todennäköisestä kohtalostaan tai huojentaakseen sen henkilön mieltä, jota kaikki nämä mahdollisuudet kuohuttivat. Tällainen oli yksinkertaisiin sanoihin puettuna ja lyhyeen muotoon tiivistettynä kapteeni Cuttlen pohdinnan lopputulos. Mutta sen harkitseminen oli kestänyt kauan aikaa ja samoin kuin julkiset neuvottelutkin ollut hyvin seikkaperäinen ja monimutkainen.
Äärimmäisen alakuloisena ja toivottomana kapteeni Cuttle katsoi oikeudenmukaiseksi vapauttaa Robin siitä pidätyksestä, johon oli hänet aluksi tuominnut, ja päätti pitää häntä vain salaa silmällä. Senjälkeen hän palkkasi välittäjä Brogleylta miehen istumaan myymälässä heidän poissa ollessaan, otti Robin mukaansa ja lähti surullisena haeskelemaan Solomon Gills-vainajan ruumista.
Kapteeni Cuttlen kova vahakangashattu nähtiin pääkaupungin joka poliisiasemalla, joka ruumishuoneessa ja joka köyhäintalossa. Se kävi joka laivalaiturilla, joka satamakonttorissa, jokea ylös, jokea alas; kaikkialla se vilahteli, missä vain oli tihein ihmisjoukko koolla kuin sankarin töyhtökypärä kertovassa runoelmassa. Kokonaisen viikon kapteeni luki kaikkien kuolleina löydettyjen ja kadoksissa olevien henkilöitten nimet joka sanomalehdestä ja kävi katsomassa, sopiko Solomon Gillsiksi todeta joku mereen pudonnut pieni laivapoika tai pitkä mustapartainen muukalainen, joka oli ottanut myrkkyä. Hän sanoi tahtovansa olla varma siitä, ettei se ollut Solomon Gills. Koskaan hän ei tosiaankaan löytänyt ystäväänsä, ja se olikin ainoa lohdutus, jota kunnon kapteeni niinä aikoina sai tuntea.
Vihdoin hän hylkäsi kaikki nämä etsiskelyt toivottomina ja alkoi pohtia, mitä nyt oli tehtävä. Luettuaan ystäväparkansa kirjeen muutamia kertoja hän tuli siihen päätökseen, että kodin säilyttäminen Walterille vanhassa paikassa oli hänen lähin velvollisuutensa. Ja siksi hän päätti asettua Gillsin huoneistoon ja ryhtyä jatkamaan siellä liikettä nähdäkseen, mitä siitä tulisi.
Mutta kun tästä välttämättä johtui pakko muuttaa pois rouva MacStingerin luota ja hän tiesi, ettei tämä päättäväinen nainen tahtoisi kuulla puhuttavankaan hänen lähdöstään, teki hän epätoivoisen päätöksen karata.
"Kuuleppas nyt, poika", virkkoi kapteeni Robille tämän merkillisen suunnitelman kypsyttyä hänen aivoissaan, "huomisaamuna minä en tule tähän satamaan. Saavun vasta illalla — mahdollisesti puoliyön jälkeen. Mutta ole sinä varuillasi, että kuulet silloin koputukseni, ja tule heti avaamaan ovi."
"Hyvä on, kapteeni", vastasi Rob.
"Sinä saat palkan niinkuin ennenkin", jatkoi kapteeni alentuvasti, "ja ehkä pääset vielä kohoamaankin, jos vedät yhtä köyttä minun kanssani. Mutta samassa kun kuulet minun koputtavan huomisiltana, olkoon kello mitä tahansa, tule kohta avaamaan ovi."
"Varmasti teen sen, kapteeni", vastasi Rob.
"Sillä sinun täytyy ymmärtää", lisäsi kapteeni palaten vielä ovelta pannakseen erikoista painoa tähän asiaan, "että mahdollisesti minua ajetaan takaa. Ja silloin voisi käydä niin, että minä joutuisin kiinni, jollet nopeasti avaisi ovea."