"Linnan maalaukset ovat jumalallisia!" sanoi Kleopatra. "Toivoakseni olette ihastunut tauluihin?"
"Vakuutan teille, rouva Skewton", virkkoi Dombey, arvokkaasti auttaen konttoripäällikköään, "että Carkerilla on erittäin hyvä aisti, suorastaan luontainen vaisto arvostelemaan maalaustaidetta. Hän on itsekin melkoisen etevä taiteilija. Rouva Grangerin maku ja taito tulevat varmasti tuottamaan hänelle suurta iloa."
"Hitto vieköön!" huudahti majuri Bagstock, "minun käsitykseni mukaan te olette ihme, herra Carker, ja osaatte kaikkea."
"Uskotte liian paljon minusta, majuri Bagstock", virkkoi Carker hymyillen kainosti. "Minä kykenen vain hyvin vähään. Mutta herra Dombey jakelee niin avokätisesti kiitostaan pienimmällekin jokapäiväiselle taidolle, joka minun kaltaiseni miehen on melkein välttämättä hankittava, kun hän taas itse toisenlaisessa asemassaan on niin paljon sen yläpuolella, että —" Carker kohautti olkapäitään jättäen ylistyksensä kesken eikä lausunut enää sanaakaan.
Koko aikana Edith ei ollut nostanut silmiään paitsi kerran sivumennen vilkaistakseen äitiinsä, kun tämän hehkuva henki pukeutui kovin yltiöpäisiin sanoihin. Mutta Carkerin lakatessa puhumasta hän katsahti Dombeyhin. Sitä kesti vain hetkisen, mutta hänen kasvoilleen ilmeni tuokioksi halveksivaa ihmetystä, mikä ei jäänyt huomaamatta eräältä koko seurueelle hymyilevältä katselijalta.
Dombey tapasi Edithin katseen juuri sen siirtyessä pois ja käytti tilaisuutta hyväkseen pidättääkseen sitä.
"Olette kovaksi onneksi jo usein käynyt Warwickissa?" virkkoi Dombey.
"Joitakin kertoja."
"Pelkäänpä, että käynti siellä teistä tuntuu ikävältä?"
"Ei, ei suinkaan."