"Mutta missähän Walter viipyy!" virkkoi Solomon Gills pantuaan ajanmittarinsa huolellisesti paikalleen. "Päivällinen on ollut valmiina jo puoli tuntia, eikä Walteria vielä näy!"
Ukko Gills kääntyi myymäläpöydän takana tuolillaan ja katseli ikkunan näyte-esineiden välitse ulos nähdäkseen, eikö hänen sisarenpoikansa astuisi kadun poikki. Mutta nuorukaista ei näkynyt liikkuvien sateenvarjojen lomassa, eikä liioin voinut häneksi luulla vahakangaslakkista sanomalehtipoikaa, joka laahusti hitaasti eteenpäin ulkopuolella olevaa messinkikaidetta myöten, piirustellen etusormellaan nimeään Gillsin nimen päälle.
"Jollen tietäisi hänen rakastavan minua liiaksi lähteäkseen ilman muuta karkuun ja vasten minun tahtoani ottaakseen paikan laivassa, alkaisin käydä levottomaksi", virkkoi Gills ja naputteli muutamia ilmapuntareita sorminivelillään. "Voisin tosiaankin käydä levottomaksi. Kaikki laskeneet! Paljon sadetta! No niin, tarpeen se onkin."
"Minä luulen", virkkoi Gills puhaltaen pölyn pois erään kompassilaatikon lasikannelta, "ettet sinä osoita suoremmin ja täsmällisemmin takahuoneeseen päin kuin pojan oma halu sittenkin. Eikä se huone voikaan olla suoremmin pohjoisessa. Ei kahdettakymmenettä osaa piirtoa kummallekaan puolelle."
"Hohoi, Sol-eno!"
"Hohoi, poikani!" huusi Gills kääntyen ripeästi. "Mitä, oletko sinä jo tullut?"
Walter oli pirteä, reipas poika, jonka posket punoittivat kiireisestä juoksusta sateessa, hauskan näköinen, kirkassilmäinen ja kiharatukkainen.
"Kas niin, eno, kuinka olet tullut toimeen koko päivän ilman minua?
Onko päivällinen valmis? Minun on nälkä."
"Toimeentulemisen puolesta", vastasi Solomon hyväluontoisesti, "olisi kummallista, jollen voisi tulla toimeen ilman sinun tapaistasi nuorta veijaria paljon paremmin kuin sinun kanssasi. Mitä taas päivälliseen tulee, on se ollut valmiina jo puoli tuntia ja odottanut sinua. Ja mitä nälkään tulee, niin minun vasta onkin nälkä!"
"Käydään siis käsiksi, eno!" huudahti poika. "Eläköön amiraali!"