"Tiesin, että se tapahtuisi hyvin pian", vastasi Florence, "mutta en tarkalleen milloin".
"Edith kulta", virkkoi äiti hilpeästi, "onko mahdollista, ettet ole vielä kertonut sitä Florencelle?"
"Miksi minä kertoisin Florencelle?" vastasi Edith niin äkkiä ja tylysti, että Florence tuskin saattoi uskoa sitä samaksi ääneksi.
Sitten rouva Skewton mainitsi Florencelle, saadakseen asian uudelleen ja varmemmin suunnatuksi toisaanne, että hänen isänsä tulisi tänne päivälliselle ja että hän epäilemättä ihastuisi ja hämmästyisi kovasti tavatessaan tyttärensä, koska hän oli edellisenä iltana sanonut viipyvänsä Cityssä eikä ollut tietänyt mitään Edithin aikomuksesta, jonka toteuttaminen rouva Skewtonin odotusten mukaan saattaisi hänet oikein haltioihinsa. Florence kävi levottomaksi tämän kuullessaan, ja hänen pelkonsa muuttui päivällishetken lähestyessä niin suureksi, että jos hän olisi keksinyt keinon päästä kotiin tarvitsematta vihjaista isäänsä, hän olisi kiirehtinyt takaisin jalkaisin, avopäin, hengästyneenä ja yksin mieluummin kuin antautunut vaaraan herättää hänen tyytymättömyyttään. Lopulta hän kykeni tuskin hengittämäänkään. Hän ei uskaltanut lähestyä akkunaa, jottei isä näkisi häntä kadulta, eikä lähteä yläkertaan salaamaan liikutustaan, jottei ovesta mennessään kohtaisi isää odottamatta. Sitäpaitsi hänestä tuntui kuin hän ei sitten uskaltaisi tulla takaisin, kun häntä kutsuttaisiin isän puheille. Näiden erilaisten pelontunteitten vallassa hän istui Kleopatran leposohvan vieressä koettaen ymmärtää rouvan mitätöntä puhelua ja vastata siihen, kun kuuli isänsä askelia portailta.
"Nyt hän tulee!" huudahti Florence pelästyen.
Kleopatra, joka nuorekkuudessaan oli aina halukas kujeiluun ja oli nyt kokonaan vaipunut omiin asioihinsa, ei vaivannut mieltään tämän levottomuuden aiheella, vaan työnsi Florencen leposohvansa taakse ja heitti huivin hänen päälleen hämmästyttääkseen Dombeyta. Se tapahtui niin pian, että Florence kuuli hetkistä myöhemmin isänsä peloittavat askelet huoneessa.
Hän tervehti tulevaa anoppiaan ja tulevaa puolisoaan. Hänen äänensä vieras sointu värisytti lapsen joka hermoa.
"Rakas Dombey", virkkoi Kleopatra, "kertokaapa nyt minulle, kuinka suloinen Florencenne voi"..
"Florence voi oikein hyvin", vastasi Dombey lähestyen leposohvaa.
"Kotonako?"