Viime sanat lausuttiin hyvin pitkälle nuorelle miehelle, joka ilmoitti päivällispöydän olevan katetun.
"Mutta, rakas Dombey", jatkoi Kleopatra kuiskaten, "kun ei Edith voi pitää teitä lähellään — ja niinkuin olen sanonut hänelle, hän ei voi toivoa sitä aina — tahtoo hän ainakin pitää läheisyydessään jotakin tai jotakuta teille kuuluvaa. Niin, kuinka tavattoman luonnollista se on! Ja senvuoksi hän ei antanut minkään pidättää itseään tänään lähtemästä vaunuilla noutamaan Florence-kultaa. Kuinka perin ihastuttavaa se onkaan!"
Koska hän odotti vastausta, myönsi Dombey: "Suunnattoman ihastuttavaa."
"Jumala siunatkoon teitä, rakas Dombey, tuon tunteellisuuden osoituksen vuoksi!" huudahti Kleopatra tarttuen hänen käteensä. "Mutta nyt käyn liian vakavaksi. Taluttakaa minut alakertaan suojelusenkelinäni, ja katsokaamme, mitä nuo ihmiset aikovat antaa meille päivälliseksi. Jumala teitä siunatkoon, rakas Dombey!"
Kun Kleopatra oli hypähtänyt leposohvaltaan keskulaisen reippaasti tämän viime siunauksen jälkeen, tarttui Dombey hänen käsivarteensa ja talutti hänet juhlallisesti alakertaan. Parin astuessa ruokasaliin työnsi yksi hyvin pitkistä vuokratuista nuorukaisista, jonka kunnioituksentunne oli kovin vaillinaisesti kehittynyt, kielensä poskeen toisen hyvin pitkän vuokratun nuorukaisen suureksi iloksi.
Florence ja Edith olivat jo siellä istuen vieretysten. Florence olisi tahtonut nousta isän tullessa sisään luovuttaakseen tuolinsa hänelle, mutta Edith laski kaikkien nähden kätensä hänen käsivarrelleen, ja Dombey asettui vastapäätä heitä pyöreän pöydän toiselle puolelle.
Keskustelua piti melkein yksinään yllä rouva Skewton. Florence tuskin uskalsi kohottaa silmiään, jotta niistä ei näkyisi kyynelten jälkiä. Vielä vähemmän hänellä oli rohkeutta puhua, eikä Edith lausunut sanaakaan muuten kuin vastaukseksi kysymykseen. Kleopatra teki tosiaankin yksin työtä naimiskaupan hyväksi, joka oli niin lähellä lopullista päätöstä, ja edullinen sen täytyikin olla, jotta hän saisi kunnollisen palkkion.
"Ja niin ovat siis lopulta teidän valmistelunne melkein suoritetut, rakas Dombey?" virkkoi Kleopatra, kun jälkiruoka oli tuotu pöydälle ja valkopäinen pöytäpalvelija oli poistunut. "Myöskin lakimiesten hommat!"
"Kyllä, rouva", vastasi Dombey, "ja avioliittosopimus on nyt valmis, kuten asianajotoimisto on ilmoittanut minulle. Niinkuin jo mainitsin teille, ei tarvita muuta kuin että Edith määräisi päivän, jolloin hän suvaitsee sen allekirjoittaa."
Edith istui kuin kaunis kuvapatsas, yhtä kylmänä ja äänettömänä ja liikkumattomana.