"No, sanonpa teille jotakin, rouva Richards", vastasi Nipper, joka oli päässyt uskotuksi, "käykää katsomassa häntä ja keventäkää mieltänne".
"Herra Dombey ei pitäisi siitä", huomautti Polly.
"Oi, eikö pitäisi, rouva Richards!" vastasi Nipper. "Hän luullakseni olisi oikein tyytyväinen siihen, jos häneltä kysyisi."
"Tuskinpa te ainakaan kysyisitte?" sanoi Polly.
"En, rouva Richards, päinvastoin", vastasi Susan, "ja koska olen kuullut, että molemmat tarkastajat Tox ja Chick eivät huomenna aio olla toimessa, lähdemme Floy-neiti ja minä huomisaamuna teidän kanssanne tervehtimään perhettänne, rouva Richards, sillä voimmehan yhtä hyvin kävellä sinne kuin edestakaisin katuja, ja vielä paremminkin."
Polly hylkäsi ensin tämän suunnitelman jyrkästi, mutta vähitellen hän alkoi miettiä sitä samoin kuin yhä selvemmin ajatteli lapsensa ja oman kotinsa kiellettyä kuvaa. Lopulta hän myöntyi Susanin ehdotukseen päätellen, ettei voinut olla kovin paha käväistä vain yhden kerran kotona.
Kun asia oli näin päätetty, alkoi pikku Paul itkeä kerrassaan surkeasti kuin olisi aavistanut, ettei siitä tulisi muuta kuin onnettomuutta.
"Mikä lasta vaivaa?" kysyi Susan.
"Se on kai vilustunut", vastasi Polly ja käveli sitä kantaen edestakaisin ja koettaen tyynnyttää.
Syksyinen iltapäivä oli perin kolkko, ja kun Polly asteli lapsi sylissä saadakseen sen itkun vaimenemaan ja katseli ulos surullisten ikkunoiden läpi, puristaen pienokaista lujemmin rintaansa vastaan, varisi kuihtuneita lehtiä ihan ryöppynä maahan.