"Älä siis ärsytä minua", sanoi kiltti rouva Brown istuutuen itse luukasalle. "Silloin en minäkään tee sinulle mitään pahaa. Mutta jollet tottele, niin tapan sinut. Voisin tappaa sinut milloin tahansa — vaikkapa vuoteessasi kotonasi. Annappas nyt kuulua, kuka ja mikä sinä olet, ja selitä tarkasti!"
Eukon uhkaukset ja lupaukset, pelko loukata häntä ja tottumus, lapselle harvinainen, mutta Florencelle melkein luonnollinen, olla aina hiljaa ja hillitä tunteensa, pelkonsa ja toiveensa — kaikki vaikutti, että hän saattoi täyttää eukon pyynnön ja kertoa hänelle pikku tarinansa tai mitä hän siitä tiesi. Rouva Brown kuunteli tarkkaavasti loppuun asti.
"Nimesi siis on Dombey, vai mitä?" kysyi hän.
"Niin, rouva."
"Haluan saada tuon sievän puvun, neiti Dombey", virkkoi kiltti rouva Brown, "ja pikku hatun ja alushameen tai pari ja jotakin muuta, mitä et välttämättä tarvitse. Heti. Riisu ne."
Florence totteli niin nopeasti kuin vapisevine käsineen ehti, katsellen koko ajan pelästyneenä rouva Brownia. Kun hän oli riisunut kaikki mainitut vaatekappaleet, tarkasti eukko niitä ja näytti jokseenkin tyytyväiseltä tavaroiden laatuun ja arvoon.
"Hm!" sanoi hän lopulta luoden yleissilmäyksen lapsen hentoon vartaloon. "En näe mitään muuta kuin kengät. Minun täytyy saada kengät, neiti Dombey."
Pikku Florence-parka riisui ne yhtä nopeasti, vieläpä iloisenakin siitä, että hänellä oli vielä lisää lepytyskeinoja eukolle annettavana. Sitten rouva Brown otti esille ryysykasasta, jonka hän käänsi nurin tätä tarkoitusta varten, joitakin kurjia vaatekappaleita korvaukseksi anastamistaan ja antoi vielä lisäksi nukkavierun ja hyvin vanhan pikku viitan ja repaleiset jäännökset myssystä, joka oli luultavasti korjattu jostakin ojasta tai lantakasasta. Tähän asuun hän käski Florencen pukeutua, ja koska nämä varustelut näyttivät olevan alkuna vapautukseen, suostui lapsi niihin — jos mahdollista — vielä halukkaammin kuin edellisiin määräyksiin.
Kun hän kiireesti sovitti päähänsä myssyä, mikäli sitä voi sanoa myssyksi, se kun enemmän muistutti jonkinlaista tavarapussia, takertui se hänen tuuheaan tukkaansa, eikä hän voinut heti irroittaa sitä. Kiltti rouva Brown veti silloin äkkiä esille suuret sakset ja joutui selittämättömän kiihtymyksen valtaan.
"Miksi et voinut antaa minun olla rauhassa", virkkoi eukko, "kun olin tyytyväinen? Sinä pikku tomppeli!"