Ja kuitenkin unohti hänet neiti Tox vähitellen, niinkuin pian kävi ilmi. Hän alkoi unohtaa pian senjälkeen kun oli keksinyt Toodlen perheen. Tätä unohtamista jatkui ristiäisiin asti. Senjälkeen unohtaminen kasvoi yhä korkoa korolle. Jokin tai joku oli tunkenut majurin pois neiti Toxin mielestä.
"Hyvää huomenta, neiti Tox", virkkoi majuri kohdatessaan neiti Toxin Prinsessan aukiolla muutamia viikkoja edellisessä luvussa kerrottujen tapausten jälkeen.
"Hyvää huomenta, majuri", vastasi neiti Tox hyvin kylmästi..
"Joe Bagstockilla ei ole ollut melko pitkään aikaan onnea kumartaa teille ikkunassa", huomautti majuri ritarilliseen tapaansa. "Joea on kohdeltu pahoin, arvoisa neiti. Hänen aurinkonsa on ollut pilven takana."
Neiti Tox kumarsi päätään, mutta hyvin kylmästi.
"Joen tähti on ollut ehkä poissa kaupungista?" kysyi majuri.
"Minäkö? Poissa täältä? En minä ole ollut matkalla", virkkoi neiti Tox. "Minulla on ollut paljon puuhaa viime aikoina. Aikani uhraan melkein kokonaan muutamille hyvin läheisille ystäville. Pelkäänpä, ettei minulla nytkään ole aikaa enempään. Hyvästi, herra majuri!"
Kun neiti Tox katosi Prinsessan aukiolta kaikkein viehättävimmällä tavallaan, jäi majuri seisomaan ja katseli hänen jälkeensä entistäkin sinisempänä. Samalla hän mutisi ja hymisi joitakin huomautuksia, jotka eivät olleet laisinkaan kohteliaita.
"Lempo vieköön", tuumi majuri pyöritellen hummerinsilmiään ja katsellen ympärilleen Prinsessan aukiolla ja nuuski sen tuoksuvaa ilmaa, "kuusi kuukautta sitten tuo nainen rakasti sitä maata, jolla Joe Bagstock käveli. Mitä tämä merkitsee?"
Majuri päätteli jonkin aikaa mietittyään, että se merkitsi avioliitto-ansaa, salajuonta ja petosta, että neiti Tox kaivoi hänelle salakuoppaa. "Mutta te ette saa Joea kiinni, hyvä neiti", jatkoi majuri. "Hän on itsepintainen, kerrassaan itsepintainen, tuo J.B. Itsepintainen ja hiton ovela!" Sitten hän nauraa hihitti koko lopun päivää.