Dombey huomaa selvästi, että se ei kelpaa.
»Kylässä on tavattoman kaunis kirkko», selittää Feenix-serkku miettivästi, »puhtaaseen anglo-normannilaiseen tyyliin rakennettu. Lady Jane Finchbury — joka käyttää kovin kireitä kureliivejä — on maalannut siitä ihastuttavan hyvän luonnoksen — mutta olen kuullut, että se on nyt kokonaan pilattu rappauksella. Ja sitäpaitsi on sinne pitkä matka.»
»Sopisikohan ehkä Brighton?» ehdottaa Dombey.
»Totta vie, Dombey, minun käsitykseni on, että tuskin voimme keksiä parempaa», sanoo Feenix-serkku. »Silloinhan häntä ei tarvitse kuljettaa minnekään ja sehän on hyvin miellyttävä paikka.»
»Ja milloin sopisi?» kysyy Dombey.
»Minä pidän kunnia-asianani», vastaa Feenix-serkku, »hyväksyä minkä päivän tahansa, joka teille sopii parhaiten. Minulle tulee suuri ilo (tietenkin surullista lajia) saattaessani tätiäni — no niin, lyhyesti sanoen, hautaan», lopettaa Feenix-serkku äkkiä, kun ei keksi muuta lausetapaa.
»Sopisiko teidän lähteä täältä ensi maanantaina?» kysyy Dombey.
»Maanantai on minulle erinomaisen sopiva.»
Dombey sopii siis siitä, että hän tulee sinä päivänä noutamaan Feenix-serkkua Brightoniin, ja lausuu heti senjälkeen jäähyväiset. Feenix-serkku saattaa häntä portaille asti ja sanoo erotessa: »Minä olen tosiaankin oikein pahoillani siitä, Dombey, että teillä on niin paljon vaivaa tästä asiasta», mihin Dombey vastaa: »Ei ollenkaan.»
Sovittuna aikana kohtaavat Feenix-serkku ja Dombey toisensa, matkustavat Brightoniin ja edustavat kahden kaikkia rouva Skewton-vainajaa surevia henkilöitä saattaessaan hänen jäännöksensä viimeiseen leposijaan. Suruvaunuissa istuva Feenix-serkku huomaa tiellä lukemattomia tuttavia, mutta ei sopivaisuussyistä kiinnitä heihin muuta huomiota kuin mainitsee ohitse ajettaessa heidän nimensä Dombeylle seuraavaan tapaan: »Tom Johnson, jolla on korkkisääri, Whiten liikkeestä. Mitä, oletko sinäkin täällä, Tommy? Hullaantunut täysiveriseen tammaan. Smalderin tytöt» j.n.e. Hautajaistoimituksen aikana Feenix-serkku on hyvin alakuloinen ja huomauttaa, että tällaiset tilaisuudet saavat miehen tosiaankin ajattelemaan, että hän alkaa käydä vapisevaksi. Hänen silmänsä ovatkin kosteat, kun toimitus päättyy. Mutta pian hän taas toipuu, ja samoin käy muidenkin rouva Skewtonin sukulaisten ja ystävien, joista majuri lakkaamatta puhelee klubissaan, että vainaja ei koskaan pitänyt itseään kyllin lämpimänä, kun taas nuori avokaulainen nainen, jolla on niin paljon vaivaa silmäluomistaan, sanoo hiljaa huudahtaen, että rouva Skewton oli varmaankin hirveän vanha ja että hän kuoli kaikenlaisiin kauhistuttaviin vaivoihin, joista on parasta olla puhumatta.