»Mutta nyt hän saa sen tuntea!» näytti Edit sanovan, vaikka hänen huulensa eivät liikahtaneet eivätkä hänen silmänsä leimahtaneet. Carker näki pehmeän untuvan hänen hartioillaan taas värähtävän ja hänen painavan viuhkaa hetkiseksi rintaansa vasten.
»Vaikka herra Dombey onkin kerrassaan kunnioitettava mies, on hän hyvin kärkäs vääristelemään tosiasioita omissa silmissään, kun häntä vähänkin vastustetaan. En voi mainita teille siitä parempaa esimerkkiä kuin sen, että hän uskoo varmasti (suokaa minulle anteeksi se mielettömyys, jonka nyt lausun, mutta se ei ole minun omani), että hänen ankarasti lausumansa mielipide nykyiselle vaimolleen eräässä tilaisuudessa, jonka varmaankin muistatte ja joka sattui ennen rouva Skewtonin valitettavaa kuolemaa, teki järkyttävän vaikutuksen ja hetkiseksi musersi henkilön, johon se kohdistui!»
Edith nauroi häijysti ja soinnuttomasti, mikä tuotti Carkerille suurta iloa.
»Madame», aloitti Carker taas, »muuta minulla ei ole lisättävänä tähän asiaan. Teidän omat mielipiteenne ovat niin lujat ja järkähtämättömät, siitä olen varma, että melkein pelkään herättäväni uudelleen tyytymättömyytenne sanomalla, että huolimatta noista herra Dombeyn vioista ja siitä seikasta, että täydellisesti tunnen ne, olen tottunut häneen ja kunnioitan häntä. Mutta uskokaa minua, että kun kuitenkin sanon niin, ei se johdu yksinomaan kehuakseni sellaisia tunteitani, jotka kokonaan poikkeavat teidän omistanne ja joita kohtaan teissä ei voi olla myötätuntoa, vaan vakuuttaakseni teille sitä intoa, jolla tässä onnettomassa asiassa palvelen teitä, ja osoittaakseni teille, kuinka vastenmieliseltä minusta tuntuu se osa, jota minun on pakko näytellä.»
Edith istui paikallaan sennäköisenä kuin olisi pelännyt kääntää silmiään Carkerin kasvoista.
»Alkaa olla myöhä», virkkoi Carker oltuaan hetkisen vaiti, »ja te sanoitte olevanne väsynyt. Mutta minä en saa unohtaa tämän keskustelun toista tarkoitusta. Minun pitää suositella teille, pyytää teitä erittäin vakavasti — painavista syistä, jotka minulla on tiedossani — olemaan varovainen osoittaessanne kiintymystänne neiti Dombeyhin.»
»Varovainen! Mitä te tarkoitatte?»,
»Että varoisitte osoittamasta liian paljon kiintymystä tytärpuoleenne.»
»Liian paljon kiintymystä, niinkö?» huudahti Edith rypistäen leveää otsaansa ja nousten seisomaan. »Kuka tuomitsee rakkauteni tai mittaa sen suuruuden. Tekö?»
»Minä en.» Carker oli hämillään tai oli ainakin olevinaan.