»Olkaa hyvä ja lähtekää täältä. Älkää sanoko tällä kertaa enää mitään.»
»Pidin sitä välttämättömänä», virkkoi Carker, »koska on mahdotonta sanoa, millaisia aavistamattomia seurauksia asialla voi olla tai kuinka pian niitä voisi ilmaantua, jollette tuntisi hänen mielipidettään tässä asiassa. Olen kuullut neiti Dombeyn nyt olevan kovin pahoillaan monivuotisen palvelijattarensa menettämisestä, mikä on todennäköisesti ollut vähäpätöisempänä seurauksena samasta syystä. Ette kai moiti minua siitä, että pyysin saada keskustella tästä asiasta kahden kesken kanssanne neiti Dombeyn olematta saapuvilla?»
»En moiti teitä siitä. Olkaa hyvä ja lähtekää nyt, herra Carker.»
»Minä tiesin, että rakkautenne nuoreen tytärpuoleenne — mikä tunne on hyvin vilpitön ja voimakas, siitä olen varma — saattaisi teidät pitämään suurena onnettomuutena, jos teidän täytyisi joskus moittia itseänne siitä, että olette vaikeuttanut hänen asemaansa ja tehnyt turhiksi hänen tulevaisuudentoiveensa», jatkoi Carker kiireesti ja kiihkeästi.
»Ei enää lisää tänä iltana. Pyydän teitä lähtemään.»
»Minä joudun nyt alituisesti olemaan täällä ja herra Dombeyn lähettyvillä liikeasioiden vuoksi. Sallitte minun kai taas tavata teitä ja neuvotella kanssanne, mitä olisi tehtävä, ja kuulla, mitä haluatte?»
Edith viittasi ovelle päin.
»En ole vielä edes päättänyt, kerranko herra Dombeylle, että olen jo puhunut kanssanne, vai pitääkö minun antaa hänen uskoa, että olen lykännyt sen toistaiseksi sopivan tilaisuuden puutteessa tai jostakin muusta syystä. Välttämätöntä on, että sallitte minun mahdollisimman pian neuvotella kanssanne».
»Milloin tahansa, mutta ei nyt.»
»Te ymmärrätte, ettei neiti Dombey saa olla läsnä, kun haluan tavata teitä, ja että pyydän uutta keskustelua henkilönä, jolla on onni omistaa teidän luottamuksenne ja joka tulee teidän luoksenne auttaakseen teitä kaikilla mahdollisilla tavoilla voimiensa mukaan ja ehkä monessa tapauksessa suojellakseen teitä onnettomuudesta.»