Edith katseli häntä yhä ilmeisesti peläten hellittää hetkeksikään hänestä katsettaan, joka oli ollut hievahtamatta suunnattuna häneen, ja sanoi sitten: »Kyllä!» ja viittasi häntä taas lähtemään pois.
Carker kumartui kuin mukautuen, mutta päästyään jo melkein ovelle hän kääntyi vielä ja virkkoi:
»Oletteko antanut minulle anteeksi? Ja olenko nyt selittänyt rikokseni? Saanko — neiti Dombeyn ja myöskin itseni vuoksi — pusertaa kättänne, ennenkuin lähden?»
Edith ojensi hänelle hansikoidun kätensä, jonka oli edellisenä iltana loukannut. Carker tarttui siihen, suuteli sitä ja lähti. Kun hän oli sulkenut oven takanaan, heilutti hän kättä, jolla oli koskettanut Edithiä, ja työnsi sen povelleen.
KUUDESVIIDETTÄ LUKU
Tutkintaa ja mietiskelyä
Niiden pikku muutoksien joukossa, joita alkoi näinä aikoina ilmetä Carkerin elämässä ja tavoissa, ei mikään muu ollut niin silmäänpistävä kuin hänen tavaton uutteruutensa liikkeen hoitamisessa ja hänen erinomainen intonsa tutkia kaikkia yksityiskohtia, joita hänelle toiminimen asiat paljastivat. Vaikka hän oli aina ollut toimelias ja teräväkatseinen sillä alalla, paisui hänen ilvesmäinen valppautensa nyt kymmenkertaiseksi. Hänen kiusallinen vaanimisensa ei ainoastaan kohdistunut kaikkeen nykyiseen, mikä esiintyi hänelle jossakin uudessa muodossa joka päivä, vaan keskellä näitä lukuisia puuhia hänellä oli vielä aikaa — hän näet otti itselleen aikaa — tarkastaa liikkeen entisiä asioita ja omaa osuuttaan niissä monien vuosikausien kuluessa. Usein, kun kaikkien kirjanpitäjien mentyä konttorihuoneet olivat pimeät ja tyhjät ja kaikki muut samanlaiset liiketalot jo kauan sitten oli suljettu, oli Carkerilla, jolla oli avoinna edessään kassakomeron koko anatomia, tapana tutkia kirjojen ja papereitten salaisuuksia niin kärsivällisesti ja tarkasti kuin lääkäri, joka tahtoo päästä selville leikeltävänsä pienimmistäkin hermoista ja säikeistä. Perch, liikkeen lähetti, joka silloin tavallisesti oli vielä jäänyt paikalleen, kuluttaen aikaansa hintaluettelon lukemiseen yhden kynttilän valossa tai torkkuen tulen ääressä ulommassa konttorihuoneessa, joka hetki uhkaavassa vaarassa kaatua pää edellä hiililaatikkoon, ei voinut olla ihailematta tätä Carkerin uurastusta, vaikka se kovasti supisti hänen kotielämänsä nautintoja. Tuon tuostakin hän puheli laajalti rouva Perchille (joka nyt imetti kaksoisia) heidän cityläisen konttoripäällikkönsä ahkeruudesta ja täsmällisyydestä.
Samaa lisääntynyttä ja terävää huomiota Carker soi myöskin omille yksityisasioilleen. Vaikka hän ei ollutkaan osakas liikkeessä — sitä kunniaa ei ollut tähän asti tullut vielä kenenkään muun kuin suuren Dombey-nimen perijöille — sai hän kuitenkin määräprosentin sen voitosta. Ja kun hän asemansa vuoksi myöskin kykeni sijoittamaan rahaa edullisesti, pitivät monet vähäpätöisemmät liikemiehet häntä rikkaana. Nämä ovelat huomioiden tekijät alkoivat jo väittää, että Dombeyn liikkeessä toimiva Jem Carker katseli ympärilleen nähdäkseen, minkä arvoinen hän oli, ja että hän teräväpäisenä miehenä alkoi ajoissa kerätä rahaa. Pörssissä jo lyötiin vetoa siitä, että Jem pian naisi rikkaan lesken.
Mutta nämä huolet eivät suinkaan estäneet Carkeria pitämästä silmällä päämiestään eivätkä vähentäneet hänen puhtauttaan, siisteyttään, kiiltävyyttään tai mitään muuta kissamaista ominaisuuttaan. Hän ei muuttanut pienintäkään tottumustaan, vaan koko mies tuntui kuin lisänneen tarmoaan. Kaiken sen, mitä hänessä oli ennen ollut näkyvissä, saattoi nytkin huomata, mutta entistä keskitetympänä. Hän suoritti jokaisen yksityisen asian sillä tavalla kuin hänellä ei olisi mitään muuta tehtävää, mikä on hänenlaisessaan nokkelassa ja tarkoituksestaan tietoisessa miehessä jokseenkin varma merkki siitä, että hän tekee sellaista, mikä terästää hänen valppauttaan ja pitää sitä vireillä.
Ainoa selvä muutos hänessä oli se, että hän ratsastaessaan pitkin katuja vaipui usein syviin mietteisiin, samanlaisiin, joissa oli lähtenyt Dombeyn talosta, sinä aamuna, kun onnettomuus oli tapahtunut. Sellaisina hetkinä hän vältti vain koneellisesti kaikkia esteitä tiellään eikä näyttänyt huomaavan tai kuulevan mitään, kunnes saapui päämääräänsä tai jokin äkillinen sattuma tai ponnistus herätti hänet.