»Pitäkää suunne kiinni, rouva Brown!» keskeytti hänet epätoivoinen Rob ja vilkaisi nopeasti ympärilleen kuin olisi odottanut näkevänsä herransa hampaitten loistavan kyynärpäänsä kohdalla. »Mitä iloa teillä siitä on, että syöksette perikatoon poikaparan, kun olette noin vanhakin ja kun teidän tosiaankin pitäisi ajatella ihan toisia asioita!»
»Kuinka komea hevonen!» virkkoi eukko taputtaen eläimen kaulaa.
»Antakaa sen olla, kuuletteko, rouva Brown!» huusi Rob ja työnsi pois hänen kätensä. »Tehän voitte tehdä katuvaisen poikaparan hulluksi.»
»Herrainen aika, mitä pahaa minä sinulle teen, lapsi?»
»Pahaako?» virkkoi Rob. »Tuolla hevosella on sellainen herra, joka tietää, milloin sitä on oljenkorrellakaan koskettu.» Ja hän puhalsi siihen kohtaan, jossa vanhan vaimon käsi oli hetkisen levännyt, ja silitti sitä hiljaa sormellaan kuin vakavasti uskoisi, mitä puhui.
Eukko katsahti mutisten ja mukisten tyttäreensä, joka astui hänen takanaan, ja pysytteli Robin kintereillä tämän taluttaessa hevosta suitsista pitkin katua. Sitten hän jatkoi keskustelua.
»Hyvä paikka, Rob, vai kuinka?» kysyi hän. »Sinulla on tosiaankin onnea, lapseni.»
»Voi, älkää puhuko onnesta, rouva Brown», vastasi epätoivoinen Rob, kääntyen ympäri ja jääden seisomaan. »Jollette olisi ollenkaan tullut tai jos edes lähtisitte pois, voisi minun kaltaistani poikaparkaa pitää verrattain onnellisena. Ettekö voisi lähteä ja lakata seuraamasta minua, rouva Brown?» Rob tuhersi itkua muuttuen äkkiä uhmaavaksi. »Jos tuo nuori nainen on ystävänne, miksei hän vie teitä pois mieluummin kuin antaa teidän käyttäytyä noin epämiellyttävästi!»
»Mitä!» vaakkui eukko kurkottaen kasvonsa Robin viereen ilkeästi virnistäen, niin että hänen kaulansa irtonainen nahka vetäytyi moniin poimuihin. »Tahdotko kokonaan kieltää van hän toverisi? Etkö ole hiipinyt asuntooni kymmeniä kertoja ja nukkunut sikeästi nurkassa, kun ei sinulla ollut mitään muuta vuodetta kuin katukivet, ja puhutko sinä minulle noin! Enkö minä ole ostanut ja myynyt sinun kanssasi ja auttanut sinua liikeasioissa, koulupoika, raukka ja mitä lienetkin, ja minua sinä käsket menemään pois! Huomisaamuna voin usuttaa kimppuusi kokonaisen lauman vanhoja tovereitasi, jotka ajavat sinua perikatoasi kohden kuin oma varjosi, ja minuun sinä suuntaat julkeita katseita! Minä menen! Tule, Alice.»
»Odottakaahan, rouva Brown!» huusi onneton Rob. »Mitä te sitten oikein tahdotte? Älkää kiihtykö! Älkää päästäkö häntä pois! Enhän minä tahtonut loukata. Minä sanoin ensiksi: 'Kuinka te voitte?' Enkö sanonutkin? Mutta te ette tahtonut vastata. Kuinka te voitte? Ja sitäpaitsi», virkkoi Rob surkeasti, »ajatelkaa asiaa! Kuinka voi poikaparka seisoa puhelemassa kadulla ja lörpöttelemässä, kun hänen on vietävä isäntänsä hevonen talliin harjattavaksi ja hänen isäntänsä nuuskii hänen joka askeleensa!»