»Toivottavasti ei karannut?» kysyi kapteeni. »Älkää vain sanoko, suloinen neiti, että se tyttö karkasi.»
»Voi, ei, ei!» huudahti Florence. »Hän on maailman uskollisimpia olentoja!»
Kapteeni tunsi suurta mielenhuojennusta tämän kuullessaan ja ilmaisi tyytyväisyyttään paljastamalla päänsä ja pyyhkimällä sitä yltyleensä nenäliinallaan, joka oli mykerretty pallon muotoiseksi. Samalla hän moneen kertaan huomautti tietäneensäkin, että niin oli asian laita.
»Nyt siis olet rauhallinen, poikaseni», sanoi hän Diogeneelle.
»Eihän siellä oven takana ollutkaan ketään.»
Diogenes ei ollut siitä niin varma. Ovi kiinnitti yhä sen huomiota. Se kävi sitä nuuskimassa ja murisi itsekseen voimatta unohtaa asiaa. Kun kapteeni lisäksi huomasi Florencen väsymyksen ja heikkouden, päätti hän heti järjestää Sol Gillsin huoneen vieraan turvapaikaksi. Senvuoksi hän lähti kiireesti yläkertaan ja varusti sen niin täydellisesti kuin hänen mielikuvituksensa ja apuneuvonsa suinkin sallivat.
Siellä oli jo hyvin puhdasta ja kun kapteeni oli käytännöllisen järjestyksen mies, laati hän vuoteesta leposohvan peittämällä sen valkeilla lakanoilla. Samalla tavalla hän muutti pienen pukupöydän jonkinlaiseksi alttariksi ja pani sille kaksi hopealusikkaa, kukkaruukun, kaukoputken, erinomaisen kellonsa, taskukamman ja laulukirjan jonkinlaiseksi harvinaisuuskokoelmaksi, joka teki hienon vaikutuksen. Vedettyään verhon akkunan eteen ja oikaistuaan lattiamattoja kapteeni loi yleissilmäyksen näihin varusteluihin iloisin mielin ja laskeutui alakerran takahuoneeseen tuodakseen Florencen ullakkokammioon.
Mikään ei olisi kapteenia saanut uskomaan, että Florence jaksaisi itse nousta yläkertaan. Jos se ajatus olisikin juolahtanut hänen mieleensä, olisi hän pitänyt törkeänä rikkomuksena vierasvaraisuuden lakeja vastaan sallia Florencen niin tehdä. Florence oli liian heikko väitelläkseen hänen kanssaan tästä asiasta, ja kapteeni kantoi hänet yläkertaan, laski hänet lepäämään ja peitti suurella merimiestakilla.
»Suloinen neiti», virkkoi kapteeni, »täällä olette yhtä hyvässä turvassa kuin kirkontornissa, josta portaat on työnnetty irti. Unta te ennen kaikkea tarvitsette, ja jos haluatte jotakin, mitä tämä vaatimaton talo tai kaupunki voi tarjota, niin ilmoittakaa Edward Cuttlelle, joka vartioi tuon oven ulkopuolella ja odottaa vapisten ilosta, jos voitte käyttää häntä johonkin.» Kapteeni lopetti puheensa suutelemalla Florencen hänelle ojentamaa kättä niin kohteliaasti kuin muinainen harhaileva ritari. Sitten hän poistui varpaillaan huoneesta.
Päästyään pieneen arkihuoneeseen hän mietti hetkisen ja päätti sitten avata myymälän oven muutamiksi minuuteiksi saadakseen täyden varmuuden siitä, ettei nyt ainakaan kukaan hiiviskellyt talon lähistöllä. Hän siis avasi oven ja asettui kynnykselle seisomaan ja katselemaan joka taholle kuin lakaisten koko katua silmälaseillaan.