»Hyvää päivää, kapteeni Gills», kuului ihan hänen vierestään. Silloin vasta kapteeni huomasi Tootsin ilmestyneen viereensä hänen katsellessaan taivaanrantaa.
»Kuinka voitte, nuorukainen?» vastasi kapteeni.
»Kiitos, oikein hyvin, kapteeni Gills», virkkoi Toots. »Tiedättehän, etten koskaan ole oikein sellainen kuin tahtoisin olla. Enkä uskokaan enää siihen tilaan pääseväni.»
Kapteeni Cuttlen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan Toots ei koskaan kosketellut tämän lähemmin elämänsä suurta kysymystä puhellessaan hänelle.
»Kapteeni Gills», jatkoi hän, »saisinko ilon keskustella kanssanne hetkisen, se on — se on hieman erikoista asiaa».
»No niin, poikani», vastasi kapteeni vieden hänet takahuoneeseen, »minä en ole tänä aamuna oikein vapaa, niinkuin sanotaan, ja jos siis voitte suorittaa asianne nopeasti, olisi se minulle mieluista».
»Se on selvää, kapteeni Gills», vastasi Toots, joka harvoin käsitti kapteenin tarkoitusta. »Sitä minäkin juuri haluan, suorittaa nopeasti. Luonnollisesti.»
»Jos niin on asianlaita, poikani», vastasi kapteeni, »niin antakaa kuulua».
Kapteeniin vaikutti niin syvästi suuren salaisuuden tietoisuus — että näet neiti Dombey oli sillä hetkellä hänen kattonsa alla viattoman ja mitään aavistamattoman Tootsin istuessa häntä vastapäätä — että hiki kihosi hänen otsalleen ja hänestä tuntui mahdottomalta irroittaa silmiään Tootsin kasvoista kuvaillessaan hitaasti hikeä, vahakangashattu kädessään. Toots, jolla puolestaan näytti olevan salaisia syitä hermostumiseen, joutui niin hämilleen kapteenin tuijottamisesta, että katseltuaan häntä jonkin aikaa ilmeettömästi ja mitään puhumatta liikahti levottomasti tuolillaan ja virkkoi:
»Suokaa anteeksi, kapteeni Gills, mutta huomaatteko minussa mitään omituista?»