Tietämättä, mitä teki, kapteeni oli leikannut viipaleen leivästä ja pistänyt sen koukkuunsa (jota hän tavallisesti käytti paahtohaarukkanaan), pidellen sitä nyt tulen likellä. Hän katseli kovasti liikutettuna taakseen Florenceen ja antoi leivän kärventyä tulessa.
»Säästyi», toisti-Florence, »ja —?»
»Ja tuli kotiin sillä laivalla», virkkoi kapteeni yhä katsellen samaan suuntaan, »ja — älkää pelästykö, kaunokaiseni — ja astui maihin. Eräänä aamuna hän tuli varovasti kotinsa ovelle tutkimaan, kuinka täällä jaksettiin, sillä hän tiesi, että hänen omaisensa luulivat hänen hukkuneen, mutta hän pelästyi kuullessaan odottamatta —»
»Koiran odottamatta haukkuvan!» huudahti Florence äkkiä.
»Niin», vahvisti kapteeni. »Reippaana vain, rakas lapsi, rohkeutta vain! Älkää katselko ympärillenne, vaan tuonne, seinälle!»
Florencen lähellä seinällä näkyi varjo. Hän säpsähti, kääntyi katsomaan ja kimeästi huudahtaen näki takanaan Walter Gayn!
Hän ei kuvitellut Walteria muuksi kuin veljeksi, haudasta pelastuneeksi, haaksirikosta hänen luokseen päässeeksi veljeksi, ja riensi häntä syleilemään. Koko maailmassa ei Florencella mielestään ollut mitään muuta toivoa, lohdutusta, turvaa ja luonnollista suojelijaa. »Huolehtikaa Walterista, hän oli minulle rakas!» Muisto siitä valittavasta äänestä, joka oli lausunut nuo sanat, tulvahti hänen sieluunsa kuin öinen soitanto. »Tervetuloa kotiin, rakas Walter! Tervetuloa tätä murtunutta sydäntä vasten!» Hän tunsi nämä sanat sielussaan, vaikkei voinut niitä lausua, ja piti Walteria sisarellisessa sylissään.
Kapteeni Cuttle koetti huumaannuksen puuskassa pyyhkiä päätään koukkuun pistetyllä kärventyneellä leivällä. Huomattuaan sen tarkoitukseen sopimattomaksi hän tunki sen vahakangashattunsa sisään, sovitti hatun päähänsä jonkin verran vaivaloisesti, yritti laulaa joitakin säkeitä Viehättävästä Pegistä, takertui ensimmäiseen sanaan ja vetäytyi myymälään, josta ilmestyi heti takaisin kovaa vauhtia kasvot punaisina ja tahraisina ja paidankaulus pehmenneenä ja sanoi:
»Walter, poikani, tässä on pikku omaisuus, jonka haluaisin luovuttaa nyt heti!»
Kapteeni veti nopeasti esiin suuren kellonsa, teelusikat, sokeripihdit ja tinarasian, pani ne pöydälle ja pyyhkäisi ne isolla kourallaan Walterin hattuun, mutta ojentaessaan tätä omituista säiliötä Walterille hän joutui taas niin suunniltaan, että hänen täytyi uudestaan paeta myymälään ja pysyä tällä kerralla poissa kauemmin kuin edellisellä.