Toots syöksyi takaisin arkihuoneeseen ja lausui ravistaen Walterin kättä:
»Kuinka voitte? Toivoakseni ette vilustunut. Olen kovin iloinen, jos suvaitsette pitää minua tuttavananne. Toivon, että tämä onnellinen päivä palaisi monta kertaa. Kautta kunniasanani, tosiaankin on hauskaa nähdä teitä», virkkoi Toots lämmeten yhä enemmän katseltuaan kauemmin Walterin kasvoja ja vartaloa.
»Kiitän teitä sydämellisesti», vastasi Walter. »En voisi toivoa suorempaa ja virkistävämpää tervehdystä.»
»Ettekö tosiaankaan? Se on kovin ystävällistä. Olen kovin kiitollinen teille. Mitä teille kuuluu? Toivon, että kaikki nekin voivat hyvin, jotka jäivät sinne — nimittäin — tarkoitan sinne, mistä viimeksi tulitte.»
Kaikkiin näihin hyviin toivotuksiin ja oivallisiin tarkoituksiin Walter vastasi miehekkäästi.
»Kapteeni Gills», sanoi Toots, »minä haluaisin toimia ehdottoman rehellisesti, mutta nyt minun toivoakseni sallitaan mainita eräs seikka, joka —»
»Niin, niin, toveri», vastasi kapteeni. »Avoimesti ja suorasti.» »Kuulkaa siis, kapteeni Gills», sanoi Toots, »ja luutnantti Walters, tiedättekö, että herra Dombeyn talossa on tapahtunut mitä kauheimpia asioita ja että neiti Dombey itse on karannut isänsä luota, joka minun käsitykseni mukaan», lisäsi hän hyvin kiihtyneenä, »on hirviö, niin että olisi liiaksi imartelevaa nimittää häntä marmoriseksi muistopatsaaksi tai petolinnuksi — ja että neiti Dombeyta ei tavata mistään ja että hän on kadonnut ihan tietämättömiin?»
»Saanko kysyä, mistä olette sen kuullut?» huomautti Walter.
»Luutnantti Walters», sanoi Toots, joka oli ruvennut käyttämään tätä nimitystä luultavasti sen vuoksi, että hän sekoitti hänen ristimänimensä merenkulkuammattiin ja oletti jotakin hänen ja kapteenin välistä sukulaisuutta, jonka piti tietysti ulottua myös arvonimiin, »minulla ei voi olla mitään syytä peitellä todellista asianlaitaa. Tuntien erikoista harrastusta kaikkeen, mikä on yhteydessä neiti Dombeyn kanssa — en mistään itsekkäästä syystä, luutnantti Walters, sillä olenhan täysin selvillä siitä, että jokaisen kannalta parasta, mitä voisin tehdä, olisi lopettaa elämäni, jota ei voi pitää muuna kuin haittana toisille ihmisille — olen pistänyt silloin tällöin jonkin pikku lahjan eräälle palvelijalle, kerrassaan kunnianarvoiselle Towlinson-nimiselle nuorelle miehelle, joka on ollut siinä perheessä jonkin aikaa. Hän ilmaisi minulle eilen illalla koko jutun. Siitä lähtien, kapteeni Gills — ja luutnantti Walters — olen ollut kuin mieletön ja maannut koko yön sohvalla tällaisena rauniona kuin näette.»
»Herra Toots», virkkoi Walter, »mielihyväkseni voin huojentaa mieltänne. Rauhoittukaa siis, neiti Dombey on hyvässä turvassa.»