»Hetkisen päästä», vastasi rouva. Brown. »Suvaitseeko teidän kunnianarvoisuutenne istahtaa muutamiksi minuuteiksi?»
Dombey ei vastannut mitään, vaan alkoi astella huoneessa edestakaisin epätietoisen näköisenä ikäänkuin ei olisi selvillä, jäädäkö huoneeseen vai lähteäkö pois ja ikäänkuin hän moittisi itseään siitä, että oli laisinkaan tullut. Mutta pian hän alkoi astella hitaammin ja raskaammin, ja hänen ilmeensä kävi synkemmäksi osoittaen, että se asia, jonka vuoksi hän oli tullut, yhä lujemmin tarttui hänen mieleensä.
Hänen näin kävellessään edestakaisin silmät lattiaan luotuina istuutui rouva Brown taas kuuntelemaan samalle tuolille, jolta oli äsken noussut. Dombeyn askelten yksitoikkoisuus tai vanhuuden huonokuuloisuus vaikutti, että Alice oli kuullut askeleita jo jonkun aikaa ja luonut äitiinsä pikaisen silmäyksen, ilmoittaakseen hänelle niiden lähestymisen, ennenkuin eukko tiesi niistä mitään. Mutta sitten hän hypähti pystyyn ja kuiskasi: »Nyt hän tulee.» Senjälkeen hän kiiruhti saattamaan Dombeyta määrätylle tarkastelupaikalle ja pani pullon ja lasin pöydälle niin ketterästi, että oli jo valmiina ottamaan avosylin vastaan Rob Hiojan, kun tämä ilmestyi ovelle.
»Tässä siis vihdoin tulee pulska poikani», huudahti rouva Brown.
»Hohhoi, sinä näytät ihan minun omalta pojaltani.»
»Voi teitä, rouva Brown», moitti Rob. »Päästäkää minut! Ettekö voi osoittaa mieltymystänne poikaparkaa kohtaan puristelematta ja tukahduttamatta? Varokaa, näettehän, että minulla on linnunhäkki mukanani.»
»Ajattelee linnunhäkkiä enemmän kuin minua!» huudahti eukko luoden silmänsä kattoon. »Minua, joka teen hänen puolestaan enemmän kuin oma äiti!»
»Olenhan minä teille hyvin kiitollinen, rouva Brown», sanoi onneton nuorukainen alakuloisena, »mutta te olette aina niin mustasukkainen. Pidänhän minäkin tietysti teistä ja niin edespäin, mutta en silti tukehduta teitä, rouva Brown.»
Puhuessaan hän näytti sellaiselta kuin ei suinkaan olisi siihen haluton sopivassa tilaisuudessa.
»Eikä saisi puhua linnunhäkeistäkään», nurisi Rob, ikäänkuin se olisi rikos! Katsokaahan! Tiedättekö, kenelle tämä kuuluu?»
»Herrallesi, poikani», virkkoi eukko virnistäen.