»Suuri kiitos, rouva Brown», vastasi Rob. »Terveydeksenne, jotta kauan — ja niin edespäin.» Nämä viime sanat eivät hänen kasvojensa ilmeestä päättäen sisältäneet kovinkaan ystävällisiä toivotuksia. »Ja nyt teidän terveydeksenne», lisäsi hän vilkaisten Aliceen, joka istui paikallaan tuijottaen — kuten Robista näytti — hänen takanaan olevaan seinään, Mutta todellisuudessa Dombeyn oven takaa näkyviin kasvoihin, »ja toivotan teille samaa ja paljon muuta».
Hän tyhjensi lasin näiden kummankin toivotuksen vakuudeksi ja istuutui.
»Niin, kuulkaapas nyt, rouva Brown», jatkoi hän, »olkaapa nyt vähän järkevämpi. Te ymmärrätte lintuja ja niiden tapoja, kuten kalliisti tiedän.»
»Kalliisti!» toisti rouva Brown.
»Tarkoitan mielihyvikseni», vastasi Rob. »Tehän takerrutte yksityisiin sanoihin, rouva Brown! Nyt olen taas unohtanut, mitä aioin sanoa.»
»Lintujen ymmärtämisestä oli puhe, Robby», auttoi eukko.
»Niin tosiaankin», myönsi Rob. »No niin — minun tehtäväkseni on annettu huolehtia tästä papukaijasta — joitakin esineitä myydään, ja eräs talous puretaan kokonaan — ja koska en tahdo herättää huomiota, toivoisin teidän ottavan tämän hoitoonne noin viikoksi ja antavan sille täyshoidon. Jos minun kerran täytyy kulkea edestakaisin», mutisi Rob alakuloisen näköisenä, »saattaisi minulla yhtä hyvin olla jotakin asiaa».
»Vai asiaa!» huudahti eukko.
»Nimittäin teidän lisäksenne», selitti Rob pelästyneenä. »En tosiaankaan tarkoita, että tarvitsisin teidän rinnallenne mitään muuta vetovoimaa, rouva Brown. Älkää taivaan tähden alkako taas!»
»Hän ei välitä minusta. Hän ei välitä minusta niinkuin minä hänestä!» valitti rouva Brown kohottaen laihat kätensä. »Mutta minä otan hoitooni hänen lintunsa.»