»Rouva Brown», selitti kiusattu nuorukainen, »en tarkoittanut — voi, kuinka onnetonta on joutua tällaiseen asemaan — olin vain varovainen puheissani, rouva Brown, koska aina olen varovainen, sillä herrani saa selville kaikki, mutta olisihan minun pitänyt tietää, ettei se täältä mene pitemmälle. Mielihyvällä tosiaankin pakisen kanssanne vähän asioista», lisäsi hän onnettoman näköisenä. »Älkää jatkako tähän tapaan. Voi, ettekö voisi lausua jotakin sanaa poikaparan puolesta?» kysyi hän vedoten epätoivossaan tyttäreen.
»Kuulothan, äiti, mitä hän sanoo», huomautti Alice tuimalla äänellä ja teki kärsimättömän liikkeen päällään. »Koeta vielä kysyä häneltä, ja jollei se onnistu, tee loppu hänestä, jos sinua haluttaa.»
Rouva Brown, jota tämä erittäin hellä kehoitus näytti liikuttavan, alkoi heti itkeä. Vähitellen heltyen hän otti itseään puolustelevan Robin syliinsä, joka syleili häntä sanomattoman surkean näköisenä ja istuutui uhrin tavoin arvoisan ystävänsä viereen. Vieläpä hän salli rouva Brownin vetää hänen käsivartensa kainaloonsa ja pitää sitä siinä, vaikka hänen happamenmakean ilmeensä lävitse kuvastuivatkin päinvastaiset tunteet.
»No, kuinka herrasi voi, kultaseni?» kysyi rouva Brown, kun he istuen ystävällisessä asennossaan olivat juoneet toistensa terveydeksi.
»Hst! Olkaa hyvä, rouva Brown, ja puhukaa vähän hiljempää», pyysi Rob.
»No niin, kiitos kysymästä, hän voi luullakseni aika hyvin.»
»Etkö ole menettänyt tointasi, Rob?» kysyi eukko mairittelevalla äänellä.
»En nimenomaan, mutta en myöskään ole paikassani», sopersi Rob. »Minä — minä saan vielä palkkaa, rouva Brown.»
»Eikä ole mitään tehtävää, Rob?»
»Ei mitään erikoista juuri nyt, rouva Brown. Minun on vain pidettävä silmäni auki», selitti Rob pyöritellen silmiään epätoivoisesti.
»Herrasi on ulkomailla, vai mitä?»