»Mitä sitten, Rob, mitä sitten?» kysyi eukko vetäen pojan käden yhä lujemmin kainaloonsa ikäänkuin innoissaan pelkäisi Robin livahtavan tiehensä.
»Emmekö ole jo kylliksi puhelleet, rouva Brown?» sanoi Rob, joka oli kärsimänsä loukkauksen, paloviinan ja kidutuksen vuoksi käynyt niin kyynelherkäksi, että melkein joka vastauksen ohella pyyhki takkinsa hihalla jompaakumpaa silmäänsä ja päästi kuuluville uikuttelevan, turhan vastaväitteensä. »Nauroiko se rouva silloin, vai mitä? Ettekö kysynyt, nauroiko hän, rouva Brown?»
»Vai itki?» lisäsi eukko nyökäten myöntävästi.
»Ei kumpaakaan», vastasi Rob. »Hän pysyi yhtä vakavana silloin, kun hän ja minä — voi, huomaanhan teidän pakostakin ottavan sen selville minulta, rouva Brown! Mutta vannokaa nyt juhlallisesti, ettette koskaan kerro kenellekään.»
Sen rouva Brown teki heti, sillä hän oli luonteeltaan jesuiittamainen ja tarkoittikin vain sitä, että hänen kätkössä oleva vierailijansa saisi kuulla sen itse.
»Hän pysyi yhtä vakavana kuin kuva silloin, kun hän ja minä matkustimme Southamptoniin», selitti Rob. »Aamulla hän oli ihan samanlainen, rouva Brown. Ja kun hän lähti aamulla ennen päivänkoittoa ypöyksin laivalla — minun ollessani muka hänen palvelijansa ja saattaessani häntä turvallisesti sinne — oli hän vielä samanlainen. No, oletteko nyt tyytyväinen, rouva Brown?»
»En, Rob, en vielä», vastasi eukko päättävästi.
»Voi, olettepa te nainen!» huudahti onneton Rob puhjeten heikkoon valitukseen oman voimattomuutensa johdosta. »Mitä sitten vielä haluaisitte tietää?»
»Kuinka on isäntäsi laita? Minne hän lähti?» kysyi rouva Brown pitäen yhä kiinni Robista ja katsellen terävästi hänen kasvoihinsa.
»Sieluni kautta, rouva Brown, sitä en tiedä», vastasi Rob. »Sieluni kautta, en tiedä, mitä hän teki tai minne hän lähti, enkä mitään hänestä. Tiedän vain, mitä hän sanoi minulle varoituksena hillitsemään kieleni, kun erosimme. Ja sen sanon teille ystävänä, että ennemmin kuin kerrotte sanaakaan siitä, mitä nyt puhelemme, pitäisi teidän ampua itsenne tai sulkeutua tähän taloon ja sytyttää se palamaan, sillä hän ei kaihtaisi mitään kostaakseen teille. Te ette tunne häntä puoleksikaan niin hyvin kuin minä, rouva Brown. Ette ole koskaan turvassa häneltä, sen sanon.»