Kuullessaan avaimen kiertyvän lukossa ja askelia eteisessä hän hypähti pystyyn ja huudahti: »Kuka siellä?» Vastaus oli ranskankielinen, ja sisään tuli kaksi miestä kantaen kiliseviä tarjottimia illallista varten.
»Kuka on käskenyt teidät tänne?» kysyi Edith.
»Herra määräsi niin silloin, kun hän suvaitsi vuokrata tämän huoneiston. Herra oli sanonut pysähtyessään tänne tunniksi matkallaan ja jättäessään kirjeen annettavaksi rouvalle — varmaankin rouva sai sen?»
»Kyllä.»
»Suokaa tuhannesti anteeksi! Äkillinen pelko, että se oli voinut unohtua, oli kovasti koskenut häneen», jatkoi kaljupäinen, isopartainen mies naapuriravintolasta. »Herra oli sanonut, että illallisen piti olla valmiina tällä hetkellä ja että hän oli ennakolta ilmoittanut rouvalle kirjeessä määräyksensä. Herra oli osoittanut 'Kultaiselle Päälle' sen kunnian, että hän määräsi toimittamaan herkullisen ja hienon illallisen. Hän saisi nyt huomata, ettei 'Kultaiselle Päälle' osoitettu luottamus osunut väärään.»
Edith ei puhunut enää, vaan katseli miettiväisenä, kuinka miehet varustivat illallispöydän kahdelle hengelle viineineen. Hän nousi, ennenkuin he olivat lopettaneet puuhansa, otti käteensä lampun ja kävi makuuhuoneessa ja vierashuoneessa tutkien kiireesti, mutta tarkoin kaikki ovet, etenkin erään, joka oli edellisessä huoneessa ja josta pääsi seinässä olevaan kapeaan käytävään. Siitä hän otti avaimen ja pisti sen ulkopuolelle. Sitten hän tuli takaisin.
Miehet, joista toisella, tummaverisellä ja sappitautisen näköisellä, oli sileä leuka ja lyhyeksi leikattu musta tukka, olivat kattaneet pöydän valmiiksi ja seisoivat sitä tarkastellen. Se, joka oli ensiksi puhunut, kysyi, luuliko rouva kestävän kauan, ennenkuin herra saapuisi.
Hän ei tiennyt. Se oli hänestä yhdentekevää.
»Suokaa anteeksi! Mutta illallinen tilattiin, ja se pitäisi syödä viipymättä. Herra (joka puhui ranskaa kuin enkeli — tai ranskalainen — sehän on samaa) huomautti vaativansa täsmällisyyttä. Englannin kansallahan on niin voimakas täsmällisyyden vaisto. Mitä siellä melutaan! Kah, sieltähän herra tuleekin!»
Herran olikin päästänyt sisään toinen palvelija, ja nyt hän asteli hampaittensa loistaessa pimeiden huoneiden lävitse kuin olisi pelkkä suu. Saavuttuaan tähän valon ja värin pyhäkköön hän syleili Edithiä ja käytti ranskankieltä nimittäessään häntä hurmaavaksi puolisokseen.