»Sitä kuvittelinkin», huomautti Carker.
»Ja perustitte suunnitelmanne siihen», virkkoi Edith, »ja senvuoksi vainositte minua. Koska olin niin paatunut, etten huolinut tehdä muuta vastarintaa kuin osoittaa kylmäkiskoisuutta niille joka päivä askaroiville käsille, jotka ovat muovailleet minut tällaiseksi, ja koska tiesin, että avioliittoni ainakin tekisi lopun tästä turhasta pyydystelemisestä, sallin myydä itseni niin häpeällisesti kuin koskaan on nainen myyty torilla köysi kaulassa. Tehän tiedätte sen.»
»Kyllä tiedän», myönsi Carker näyttäen kaikki hampaansa.
»Ja toimitte sen mukaan ja siksi aloitte minua vainota. Hääpäivästäni lähtien huomasin olevani uuden häpeän uhkaama, ja sitä yritti viheliäinen heittiö tunkeilevaisuudellaan, joka ilmaistiin niin selvästi kuin se olisi kirjoitettu kaikkein karkeimmilla sanoilla ja pistetty käteeni joka käänteessä. Minusta tuntui silloin kuin en olisi sitä ennen tiennytkään, mitä nöyryytys on. Ja sen häpeän antoi mieheni kohdata minua, punoi sen itse ympärilleni, painoi minut siihen itse, omin käsin satoja kertoja. Ja niin kiihtyi vihani melkein mielettömyydeksi teitä kumpaakin kohtaan — sillä te molemmat ahdistitte minut karkuun jokaisesta rauhan paikasta — te pakotitte minut luopumaan viimeisestäkin rakkauden ja ystävällisyyden tunteesta tai muutoin joutumaan uudeksi onnettomuuden aiheeksi viattomalle olennolle, jota rakastin. Sillä tavalla jäin toisen ahdistettavaksi päästyäni toista pakoon. En tiedä, kumpaa vihaan rajummin — isäntää vai palkollista!»
Carker katseli häntä tarkoin hänen seisoessaan siinä kauniina raivossaankin. Hän näki, että Edith oli tehnyt horjumattoman päätöksen eikä pelännyt häntä enempää kuin matoa.
»Mitä minun kannattaisi puhua teille kunniasta tai siveydestä!» jatkoi Edith. »Mitä se teille merkitsisi ja mitä arvoa sillä olisi, jos minä siitä puhuisin. Mutta jos sanon teille, että, pieninkin kätenne kosketus saa vereni jähmettymään vastenmielisyydestä, että siitä hetkestä, kun ensiksi näin teidät ja aloin teitä vihata, tähän asti, kun vaistomainen inhoni on kiihtynyt opittuani yhä paremmin teidät tuntemaan, ja että te olette ollut minulle maailman vastenmielisin olento, niin mitä sitten?»
Carker naurahti ja vastasi: »Niin, mitä sitten, kuningattareni?»
»Mitä tapahtui sinä iltana, jolloin te rohkaistuneena läsnäollessanne sattuneesta kohtauksesta uskalsitte tulla huoneeseeni ja puhutella minua?» ⁹
Carker kohautti olkapäitään ja naurahti taas.
»Mitä tapahtui?» kysyi Edith.