»Vai sitä sinä kysyit?»
»Niin. Etkö muista, Ned? Ethän ole voinut unohtaa. Joka kerta mainitsin sinulle osoitteeni.»
Kapteeni otti päästään vahakangashattunsa, ripusti sen koukkuunsa, silitteli sitten tukkaansa niskasta otsalle päin ja tuijotti kaikkia huoneessa olijoita ihmetyksen ja neuvottomuuden perikuvana.
»Et näytä ymmärtävän minua, Ned», huomautti Sol-ukko.
»Sol Gills», vastasi kapteeni tuijotettuaan häneen ja toisiin pitkän aikaa mitään puhumatta, »minä ajelehdin nyt tuulen heiteltävänä. Valaise sanalla tai parilla tätä seikkailua, ole niin hyvä! Enkö tosiaankaan voi laskea minnekään? Enkö minnekään?» kysyi hän miettiväisen näköisenä.
»Sinähän tiedät, Ned, miksi lähdin täältä», sanoi Sol Gills.
»Avasitko kääröni, Ned?»
»Totta kai», sanoi kapteeni. »Tietysti minä avasin sen.»
»Ja luit myös?»
»Luin kun luinkin», vastasi kapteeni katsellen häntä tarkkaavasti ja alkaen toistaa kirjettä ulkomuististaan. »'Rakas Ned Cuttle, kun lähdin kotoa Länsi-Intiaan koettaakseni epätoivoissani saada tietoja rakkaasta —’ Tuossa hän istuu! Tuossa on Walter!» virkkoi kapteeni ikäänkuin olisi tuntenut huojennusta päästessään käsiksi johonkin todelliseen ja eittämättömän varmaan.