»No, nyt sanon asian suoraan», virkkoi Kukonpoika. »Näin se on: se on halpamaista.»
»Mikä on halpamaista?» kysyi Toots.
»Se on», vastasi Kukonpoika väännellen hirveällä tavalla murskaantunutta nenäänsä. »Juuri niin, hyvä herra. Nythän voisitte mennä paljastamaan koko tämän naimapuuhan itse öykkärille» — jälkeenpäin sopi arvata, että tämä halveksiva nimitys tarkoitti Dombeyta — »ja nujertaa voittajan ja koko joukkion perinpohjin, mutta aiotteko perääntyä — nimenomaan perääntyä?» toisti hän pannen ylenkatseellisen painon tälle sanalle. »Se on halpamaista!»
»Kukonpoika», virkkoi Toots vakavasti, »sinä olet ihan täydellinen korppikotka! Mielihalusi ovat verenhimoisia.»
»Minun haluni ovat reippaat ja vauhdikkaat», huomautti Kukonpoika. »Sellaiset ne ovat. Minä en voi sietää halpamaisuutta. Minä olen julkinen henkilö. Pikku Norsun kapakassa minun ääneni kuuluu ylinnä, eikä kukaan minun suosijoistani saa mennä tekemään mitään halpamaista. Niin, se on halpamaista», vahvisti hän yhä pontevammin. »Sitä se juuri on. Se on halpamaista.»
»Kukonpoika», sanoi Toots. »Tuo on vastenmielistä.»
»Hyvä herra», virkkoi Kukonpoika pannen hatun päähänsä, »me kaksi olemme eri lajia. Nyt sanon teille jotakin. Olette minulle pari kertaa puhunut ravintolan ostamisesta. Jääköön se sikseen! Antakaa minulle huomenna viisikymmentä puntaa, ja erotkaamme sitten.»
»Kukonpoika», vastasi Toots, »niiden kauheiden sanojen jälkeen, jotka olet lausunut, eroan sinusta mielelläni sillä ehdolla».
»Se on siis sovittu», sanoi Kukonpoika. »Se kauppa pitää. Teidän käytöksenne on jo kauan aikaa suututtanut minua; Se on halpamaista», lisäsi hän, sillä hänen näytti olevan mahdotonta päästä irti tästä aiheesta. »Niin, sitä se juuri on. Se on halpamaista!»
Näin päättivät Toots ja Kukonpoika erota käsitystensä ristiriidan vuoksi. Nukkumaan mentyään Toots näki onnellisena unta Florencesta, joka oli ajatellut häntä ystävänään tyttöaikansa viimeisenä iltana ja lähettänyt hänelle sydämelliset terveisensä.