»'Kunnioitettava herra. Olen mennyt naimisiin tyttärenne kanssa. Hän on lähtenyt kerallani pitkälle matkalle. Rajaton rakkauteni häntä kohtaan ei tosin antanut minulle mitään oikeutta häneen tai teihin nähden, mutta taivas tietää, että häntä rakastan. En sano teille, miksi olen sittenkin uskaltanut yhdistää hänen elämänsä oman elämäni epävarmuuteen ja vaaroihin, vaikka rakastankin häntä yli kaiken maallisen. Tiedättehän, mistä se johtuu, ja olette hänen isänsä. Älkää moittiko häntä. Hän ei ole koskaan moittinut teitä. En odota enkä toivo, että koskaan antaisitte minulle anteeksi. Mitään en osaa pitää sen vähemmän mahdollisena. Mutta jos tulisi hetki, jolloin teitä lohduttaisi tietää, että Florencella on aina lähellään joku, jonka suurena tehtävänä on koettaa haihduttaa hänen mielestään muisto entisistä suruista, vakuutan teille, että saatte sillä hetkellä olla hyvässä uskossa.»
Solomon panee kirjeen huolellisesti takaisin talteen ja työntää lompakon poveensa.
»Emme juo vielä viimeistä madeirapulloa, Ned», sanoo hän miettiväisenä.
»Emme vielä.»
»No, emme vielä», myöntää kapteeni. »Ei, emme vielä.»
Susan ja Toots ovat samaa mieltä. Oltuaan jonkun aikaa vaiti he istuutuvat kaikki illallispöytään ja juovat jotakin muuta vastavihityn parin onneksi. Vanha madeirapullo jää yhä häiritsemättä pölyn ja seittien sekaan.
Muutamia päiviä on kulunut, ja komea laiva levittää ulkona merellä valkeat siipensä suotuisan tuulen puhaltaessa.
Kannella istuu Florence karkeimmankin laivamiehen mielestä kaiken suloisen, kauniin ja viattoman perikuvana, jollainen on hyvä ja mieluinen olemassa mukana ja varmasti tekee matkan onnelliseksi. Nyt on ilta, ja hän ja Walter istuvat kahden, katsellen heidän ja kuun välistä valojuovaa merellä…
Vihdoin Florence ei enää voi nähdä sitä selvästi kyynelten vuoksi, jotka täyttävät hänen silmänsä. Silloin hän painaa päänsä Walterin rintaa vasten ja kiertää käsivartensa hänen kaulaansa sanoen: »Oi, Walter, rakkaani, minä olen niin onnellinen! »
Hänen miehensä syleilee häntä. He ovat vaiti, ja komea laiva kulkee eteenpäin rauhallisesti.
»Nähdessäni meren ja istuessani sitä katselemassa johtuu mieleeni niin monenlaista entisiltä ajoilta», sanoo Florence. »Se panee minut ajattelemaan niin paljon —»