»Hyvä herra Morfin», jatkoi Harriet, »sen täytyy tapahtua hyvin hiljaa ja salaa. Teidän kokemuksenne ja taitonne näyttää kyllä oikean tien. Ehkä herra Dombeyn saa uskomaan, että odottamatta on jotakin voitu pelastaa hänen omaisuutensa haaksirikosta tai että se on vapaaehtoinen lahja kunnialliselle ja rehelliselle miehelle eräältä, jonka kanssa hän on ollut suurissa asioissa, tai että joku on maksanut tileistä jo poistetun velkansa. Tiedän, että valitsette parhaan keinon. Olen tullut pyytämään teiltä sitä apua, että toimitte meidän puolestamme omalla ystävällisellä, ylevällä ja hienotunteisella tavallanne. Te ette saa puhua siitä koskaan Johnille, jonka suurin onni tässä hyvitystyössä on se, että se tapahtuu salaa, tuottamatta hänelle ylistystä. Vain hyvin pieni osa perinnöstä varataan meille, sillä herra Dombeyn pitää saada kaikki muu korkoineen eliniäkseen. Te säilytätte kyllä salaisuutemme uskollisesti, siitä olen varma, mutta tästä hetkestä lähtien emme edes te ja minä puhu siitä, paitsi jos on pakko, ja niin se saa säilyä ajatuksissani vain uutena syynä, miksi olen kiitollinen taivaalle ja iloinen ja ylpeä veljestäni.»
Sellainen haltioitunut ilme on varmaankin enkelien kasvoilla, kun yksi katuva syntinen tulee taivaaseen yhdeksänkymmenenyhdeksän hurskaan joukossa. Sitä eivät himmentäneet tai pilanneet ne ilon kyyneleet, jotka täyttivät Harrietin silmät, vaan päinvastoin kirkastivat sitä.
»Rakas Harriet», sanoi Morfin lyhyen äänettömyyden jälkeen, »en odottanut tätä. Onko minun ymmärrettävä asia niin, että aiotte käyttää oman perintöosuutennekin samaan hyvään tarkoitukseen kuin John?»
»Kyllä», vastasi Harriet. »Kun olemme pitäneet kaikkea yhteisenä niin pitkän ajan eikä meillä ole ollut ainoatakaan huolta tai toivetta tai pyrkimystä, joka olisi meitä erottanut, voisinko menetellä tässä tapauksessa toisin kuin John? Eikö minulla ole oikeutta pysyä veljeni toverina viimeiseen asti?»
»Taivas varjelkoon minua sitä vastaan kiistämästä!»
»Saamme siis luottaa ystävälliseen apuunne? Sen arvasinkin!»
»Jollen voisi vakuuttaa sitä täydestä sydämestäni ja sielustani, olisin huonompi mies kuin toivon olevani. Voitte ehdottomasti luottaa minuun. Kunniasanallani lupaan säilyttää salaisuutenne. Ja jos kävisi ilmi, että herra Dombey on niin köyhtynyt kuin pelkään hänen olevan, hän kun toimii sellaisen päätöksen mukaan, johon ei kenelläkään ole vaikutusvaltaa, niin autan teitä sen päämäärän saavuttamisessa, johon yhteisesti Johnin kanssa pyritte.»
Harriet ojensi hänelle kätensä ja kiitti häntä sydämellisesti onnellisen näköisenä.
»Harriet», virkkoi Morfin päästämättä hänen kättään irti, »turhaa ja vaateliasta olisi puhua teille nyt uhrauksesta, jonka voitte tehdä — etenkään pelkän rahan uhraamisesta. Ja sen tunnen, että olisi yhtä julkeaa kehoittaa teitä vielä miettimään päätöstänne tai panemaan sille ahtaammat rajat. Minulla ei ole lainkaan oikeutta turmella suuren asian suurta loppua tuomalla esiin omaa mitätöntä itseäni. Minulla on vain oikeus kumartaa pääni sen edessä, mitä uskotte minulle, ja minun on myönnettävä, että se tulee korkeammasta ja paremmasta innoituksen lähteestä kuin mitätön maallinen tietoni on. Sanon vain, että olen uskollinen välittäjänne, ja sellaisena ja läheisenä ystävänänne tahdon olla mieluummin kuin minään muuna, teitä itseänne lukuunottamatta.»
Harriet kiitti häntä jälleen sydämellisesti ja toivotti hyvää yötä.