Towlinson, joka esiintyy toisten puheenjohtajana, myöntää kaikkien tietävän.
»Ja siitä olen varma, että kaikki katsotte vain omaa etuanne» sanoo rouva Pipchin ravistaen heille päätänsä.
Kimeä ääni huutaa perältä: »Emme enempää kuin tekään.»
»Sitä mieltäkö te olette, julkea ihminen?» tokaisee vihastunut Pipchin, tähystäen leimuavin silmin välillä olevien päitten lomitse.
»Niin, rouva Pipchin, niin se on», vastaa keittäjätär astuen lähemmäksi. »Ja miksi pitäisi olla toisin, jos saan kysyä?»
»Hyvä on, saatte lähteä niin pian kuin tahdotte», sanoo rouva Pipchin. »Mitä pikemmin, sitä parempi, ja toivon, etten enää koskaan näe teidän kasvojanne.»
Näin sanoen urhea Pipchin vetää esiin liinakankaisen rahakukkaron ja maksaa keittäjättärelle palkan vielä kuukaudelta eteenpäinkin, mutta pitelee rahoista lujasti kiinni, kunnes kuitti on viimeiseen pisteeseen asti kunnossa. Silloin vasta hän hellittää vastahakoisesti palkan. Näin rouva Pipchin menettelee palveluskunnan jokaisen jäsenen kanssa, kunnes kaikki on maksettu…
»Nyt saavat ne, jotka haluavat, mennä omalle taholleen, ja ne jotka haluavat jäädä, saavat olla ruokapalkalla viikon tai pari ja auttaa talon töissä, paitsi keittäjätär-heittiö, jonka pitää lähteä heti tiehensä», selittää pikavihainen Pipchin. »Sen hän tosiaan tekeekin», sanoo keittäjätär. »Hyvästi siis, rouva Pipchin, ja vilpittömästi toivoisin, että voisin lausua teille jonkin kohteliaisuuden suloisuudestanne!»
»Menkää tiehenne!» huutaa rouva Pipchin polkien jalkaansa.
Keittäjätär purjehtii pois jalomielisen arvokkaana, mikä kuohuttaa kovasti rouva Pipchiniä. Pian tulevat hänen jäljessään toisetkin, ja niin he taas istuvat kaikki koolla alakerrassa.