Silloin Towlinson sanoo, että ensiksikin pitäisi saada pieni välipala ja sitä syötäessä hän puolestaan esittäisi suunnitelman, jonka luulee parhaiten vastaavan heidän asemaansa. Kun ruoka on katettu pöytään ja kaikki ovat käyneet siihen innokkaasti käsiksi, ryhtyy Towlinson puhumaan huomauttaen ensiksi, että keittäjätär lähtee nyt pois, ja lisäten, että jollemme ole uskollisia itsellemme, ei kukaan myöskään ole uskollinen meille. Että he ovat eläneet tässä talossa kauan aikaa yhdessä ja yrittäneet kovasti elää ystävällisissä väleissä. (Keittäjätär virkkaa nyt liikutettuna: »Kuulkaa, kuulkaa!» ja rouva Perch, joka on taas saapuvilla ja kurkkua myöten ruokaa täynnä, vuodattaa kyyneleitä.) Että hän ajattelee kaikkien nyt tuntevan samaa: »Jos yksi lähtee, niin kaikki lähtevät.» Sisäkkö on kovin liikutettu tästä jalomielisestä tunteesta ja kannattaa sitä lämpimästi. Keittäjätär sanoo sen olevan oikein hänenkin mielestään ja lisää vain toivovansa, ettei se ole pelkkää kohteliaisuutta hänelle, vaan todellista velvollisuudentuntoa. Towlinson vastaa sen olevan velvollisuudentuntoa ja huomauttaa, että jos hänet nyt pakotetaan lausumaan mielipiteensä, hän voi avoimesti vakuuttaa, ettei hänen mielestään ole kovinkaan kunnioitettavaa jäädä taloon, jossa harjoitetaan huutokauppaa ja muuta sellaista. Sisäkkö on myöskin varma siitä ja kertoo sen vahvistukseksi, että samana aamuna eräs kangaslakkinen vieras mies yritti suudella häntä portaissa. Sen kuullessaan Towlinson hypähtää pystyyn tuoliltaan etsimään syyllistä ja nujertamaan hänet. Mutta hänen tielleen asettuvat naiset, jotka pyytävät häntä rauhoittumaan ja ajattelemaan, että on mukavampaa ja viisaampaa jättää heti mielestään sellaiset sopimattomat kohtaukset. Rouva Perch esittää asian uudessa valossa ja osoittaa, että hienotunteisuus omiin huoneisiinsa sulkeutunutta herra Dombeyta kohtaan ehdottomasti vaatii heitä nopeasti lähtemään pois. »Sillä mitä hänen täytyykään tuntea, jos sattumalta tapaa jonkun palvelija-raukan, joka on väärin kuvitellut häntä rikkaaksi!» Keittäjätärtä tämä siveysmietelmä järkyttää niin kovasti, että rouva Perch parantelee sitä muutamilla hurskailla huomautuksilla, sekä itsekeksimillään että toisilta lainatuilla. Näyttää täysin selvältä asialta, että heidän on kaikkien lähdettävä. Matka-arkut täytetään, ajurit haetaan, eikä saman illan hämärissä ole ainoatakaan keittiöseurueesta jäljellä.
Talo kohoaa suurena ja myrskyä uhmaavana pitkän synkän kadun varrella, mutta se on nyt raunio, ja rotat karkaavat sieltä.
Kangaslakkiset miehet häärivät kaikkialla ja kolistelevat huonekaluja, ja herrat kynineen ja musteineen merkitsevät paperille luetteloa kaikesta, istuen sellaisilla esineillä, joita ei ole koskaan tarkoitettu istumapaikoiksi, ja syövät ruokapaikasta noudettua leipää ja juustoa, käyttäen pöytinä milloin mitäkin huonekalua ja näyttäen nauttivan siitä, että voivat käsitellä kallisarvoisia esineitä sopimattomalla tavalla. Suuri sekasotku näkyy myöskin esineiden järjestelyssä. Patjoja ja vuodevaatteita ilmestyy ruokasaliin, lasi- ja porsliiniastioita joutuu kasvihuoneeseen, suuri pöytäkalusto työnnetään korkeina kasoina salin pitkälle sohvalle, ja rappumaton nippuihin sidotut tangot koristavat marmorista uuninreunusta. Lopuksi ripustetaan matto, johon on kiinnitetty painettu hintalippu, ulos parvekkeelta, ja samantapaiset lisäkkeet koristavat suuren pääoven kumpaakin puolta.
Pitkin päivää pysähtyy likaisia rattaita ja vankkureita talon kohdalle. Joukoittain ränstyneen näköisiä nylkyreitä, juutalaisia ja kristittyjä, tungeskelee talossa koputellen hiottuja kuvastimenlaseja rystysillään, lyöden epäsointuisia ääniä flyygelistä, kosketellen märillä etusormillaan tauluja, kostuttaen paraiden pöytäveisten teriä hengityksellään, painellen tuolien ja sohvien täytteitä likaisilla nyrkeillään, tunnustellen höyhenvuoteita, avaten ja sulkien laatikoita, punniten hopeisia lusikoita ja haarukoita, vieläpä tarkastellen verhojen ja liinavaatteiden saumojakin ja moittien kaikkea. Koko talossa ei ole ainoatakaan suojattua paikkaa. Julkeat ja nuuskivat vieraat tarkistelevat yhtä uteliaasti keittiönuuniin kuin ullakon vaatekomeroihin. Paksut miehet, joilla on päässä kuluneet hatut, katselevat ulos makuuhuoneen akkunoista laskevat leikkiä kadulla liikkuvien tuttaviensa kanssa. Maltilliset, arviolaskuja laativat henkilöt vetäytyvät pukuhuoneisiin luettelot kädessä ja tekevät niihin reunamuistutuksia lyijykynän pätkillä. Nouseepa joku välittäjä paloportaita ylös ja luo katonharjalta yleissilmäyksen ympäristöön Muutamia päiviä kestää vilinä ja kohina ja alituinen liikuskelu portaissa. »Verrattoman uudenaikaiset, melkein uudet huonekalut j.n.e.» on pantu näytteille.
Sitten kyhätään parhaaseen vierashuoneeseen pitkä jono pöydistä, ja huutokaupan pitäjä asettuu ranskalaiseen tapaan kiilloitetun, leveän, kokoontyönnettävän mahonkipöydän ääreen, jolla on kaarevat jalat, ja verenimijöiden, juutalaisten ja kristittyjen, laumat, julkeat ja nuuskivat vieraat ja ränstyneet tanakat miehet kokoontuvat sen ympärille, istuutuvat mikä millekin huonekalulle uuninreunusta lukuunottamatta ja alkavat tehdä tarjouksiaan. Huoneet ovat kaiken päivää kuumia, täpötäysiä ja pölyisiä — vasaramiehen pää, hartiat ääni ja ase lakkaamatta työssä. Kangaslakkiset miehet läähättävät kiukussaan kannettuaan saapuville tavaroita, ja yhä niitä ilmestyy uusia, lakkaamatta uusia. Välistä joku lausuu pilasanan, jolloin kuuluu yleinen nauru. Tällaista kestää aamusta iltaan kolme päivää. »Verrattoman uudenaikaiset melkein uudet huonekalut j.n.e.» ovat myytävinä.
Sitten ilmestyvät taas näkyviin likaiset rattaat ja vankkurit, ja niiden mukana saapuu käsikärryjä ja huonekaluvaunuja ja kokonainen liuta kantajia hihnoineen. Kaiken päivää kangaslakkiset miehet vääntävät ruuvitalttoineen ja kampineen tai kompuroivat tusinoittain raskaine taakkoineen portaissa tai nostelevat kokonaisia vuoria espanjalaista mahonkia, parasta ruusupuuta tai hiottua kuvasimenlasia vankkureihin ja rattaille, käsikärryihin tai huonekaluvaunuihin. Paul-raukan pikku vuode viedään pois aasin vetämissä ajoneuvoissa. Melkein kokonaisen viikon ajan ovat »Verrattoman uudenaikaiset, melkein uudet huonekalut j.n.e.» vaeltamassa talosta pois.
Vihdoin se kaikki päättyy. Talossa ei näe enää muuta kuin irtonaisia luettelon lehtiä, olkien ja heinien jäännöksiä ja rykelmän tyhjiä juomapulloja eteisen oven takana. Kangaslakkiset miehet kokoilevat talttansa ja kampensa suuriin pusseihinsa, heittävät ne hartioillensa ja marssivat tiehensä. Eräs kynää ja mustetta käsittelevistä herroista tekee vielä viimeisen tarkastuskierroksen, kiinnittäen samalla akkunoihin ilmoituksia, joissa tarjotaan vuokrattavaksi tämä erittäin miellyttävä herrastalo, ja sulkee akkunaluukut. Sitten hän lähtee ulos kangaslakkisten miesten jäljessä. Ei kukaan tungettelijoista jää sisäpuolelle. Talo on rauniona, ja rotat karkaavat sieltä..
Rouva Pipchinin huoneet ovat säästyneet yleiseltä hävitykseltä samoin kuin alakerran lukitut huoneet, joiden akkunakaihtimet on vedetty tiukasti alas. Rouva Pipchin on pysynyt kaiken tämän mylläkän aikana kovana ja järkkymättömänä omalla puolellaan. Silloin tällöin hän on pistäytynyt huutokauppasaliin katsomaan, mihin hintaan esineet nousevat, ja tekemään tarjouksiansa eräästä nojatuolista. Hänen tarjouksensa on ollut korkein, ja hän istuu paraikaa siinä, kun rouva Chick tulee häntä tervehtimään.
»Mitä veljelleni kuuluu, rouva Pipchin?» kysyy rouva Chick.
»Minä en tiedä siitä kerrassaan mitään», vastaa rouva Pipchin. »Hän ei koskaan suo minulle sitä kunniaa, että puhuttelisi minua. Hän on käskenyt tuoda ruokansa ja juomansa oman huoneensa viereiseen huoneeseen, ja sen vähän, mitä hän syö, hän käy ottamassa sieltä, kun ei kukaan ole saapuvilla. Minulta ei kannata kysyä. Minä en tiedä hänestä enempää kuin se etelän mies, joka poltti suunsa syödessään kylmää luumulientä.»