Edith seisoi hänen edessään mykkänä ja liikkumattomana. Hänen silmänsä olivat kiintyneet Florencen kasvoihin.
»Minä en uskalla ajatella sitä», jatkoi Florence. »Tulen juuri isän sairasvuoteen äärestä. Me emme ole nyt vähääkään erossa emmekä aio koskaan erota. Jos tahdot, että pyydän häneltä anteeksi puolestasi, teen sen, äiti. Olen melkein varma siitä, että hän nyt taipuu, jos pyydän häneltä. Suokoon myös taivas sinulle anteeksi ja lohduttakoon sinua!»
Edith ei vastannut sanaakaan.
»Walter — minä olen naimisissa hänen kanssaan, ja meillä on poika», virkkoi Florence arasti, »odottaa ulkona ja on tuonut minut tänne. Minä kerron hänelle, että sinä kadut ja että olet muuttunut», lisäsi Florence katsoen häneen surullisesti, »ja hän puhuu minun kanssani isälle. Voinko tehdä jotakin muuta?»
Edith keskeytti hiljaisuuden liikauttamatta silmiään tai jäseniään ja virkkoi hitaasti:
»Tahra on sinun ja miehesi ja lapsesi nimessä. Voiko sen saada koskaan anteeksi, Florence?»
»Voiko sen saada, äiti? Sehän on jo annettu anteeksi. Walter ja minä olemme antaneet sen täydestä sielustamme, koko sydämestämme anteeksi. Jos se tuottaa sinulle jotakin lohdutusta, saat uskoa, ettei mikään muu ole sen varmempaa. Sinä et — et puhu isästä, mutta olen varma siitä, että toivot minun pyytävän hänenkin anteeksiantoaan.»
Edith ei vastannut siihen.
»Minä teen sen!» sanoi Florence. »Minä tuon sinulle hänen anteeksiantonsa, jos sallit, ja sitten ehkä voimme lausua jäähyväiset toisillemme sillä tavalla kuin ennen kohtelimme toisiamme. Minä en ole», lisäsi Florence hiljaa, lähestyen häntä, »vetäytynyt loitommaksi sinusta senvuoksi, että kaihtaisin sinua tai pelkäisin sinun häpäisevän itseäni. Tahdon vain täyttää velvollisuuteni isää kohtaan. Hän on minulle hyvin rakas ja samoin minä hänelle. Mutta en voi koskaan unohtaa, että sinä olit niin hyvä minulle. Oi, rukoile taivasta», pyysi Florence syleillen häntä, »rukoile taivasta antamaan anteeksi kaikki tämä synti ja häpeä ja antamaan anteeksi minulle, kun en voi olla heltymättä (jos se on väärin) muistaessani, millainen sinä olit minua kohtaan!»
Edith lyyhistyi hänen kosketuksestaan ja kiersi käsivartensa hänen kaulalleen.