Mitä hänen yhtiökumppaniinsa kapteeni Cuttleen tulee, niin hän on luonut itselleen kauppaliikkeestä sellaisen käsityksen, joka on todellisuutta paljoa parempi. Kapteeni on yhtä mielissään merikadetin vaikutuksesta maan kauppaan ja merenkulkuun kuin voisi olla siinä tapauksessa, ettei ainoakaan laiva lähtisi Lontoon satamasta ilman merikadetin apua. Se ilo, jonka hänen oman nimensä näkeminen oven yläpuolella tuottaa, on suorastaan pohjaton. Hän menee kadun poikki parikymmentä kertaa päivässä katsellakseen sitä edempää ja sanoo aina silloin: »Ed'ard Cuttle, vanha veikko, jos äitisi olisi voinut tietää, että sinusta joskus tulee tiedemies, olisi vanha rakas olento varmasti lentänyt selälleen hämmästyksestä!»
Mutta tuolta tulee Toots hurjaa vauhtia merikadettia kohti, ja hänen kasvonsa hehkuvat kovasti hänen syöksyessään pieneen arkihuoneeseen.
»Kapteeni Gills», sanoo hän, »ja herra Sols, minulla on onni ilmoittaa, että rouva Toots on lisännyt perhettään».
»Ja se tuottaa hänelle kunniaa!» huudahtaa kapteeni.
»Toivotan teille onnea», virkkaa Sol-ukko.
»Kiitoksia», hihittää Toots, »olen teille hyvin kiitollinen. Arvasin, että kuulisitte sen mielellänne, ja siksi tulin itse ilmoittamaan. Me edistymme tosiaankin mainiosti. Ennestään on jo Florence ja Susan, ja nyt saimme taas uuden tulokkaan.»
»Naispuolisenko?» kysyy kapteeni.
»Niin, kapteeni Gills», vastaa Toots, »ja minä olen siitä iloinen. Minun käsitykseni on se, että mitä useammin voimme monistaa kerrassaan oivallisen naisen, sitä parempi.»
»Pysykää vain siinä käsityksessänne», sanoo kapteeni ottaen käteensä vanhan poikkikaulaisen pullon — sillä nyt on ilta ja merikadetin tavallinen vähäinen piippu- ja lasivarasto on pöydällä. »Rouva Tootsin malja, saakoon hän vielä monta!»
»Kiitoksia, kapteeni Gills», sanoo Toots iloisena. »Minä ehdotan samaa. Jos sallitte, poltan piipullisen tupakkaa, koska se ei näissä oloissa voine olla kenellekään vastenmielistä.»