»Kerjäämällä, sydänkäpyni.»
»Ja varastelemalla, äiti?»
»Joskus, Ally — hyvin vähän. Minä olen jo vanha ja arka. Silloin tällöin olen ottanut lapsilta joitakin pikku kapineita, sydänkäpyseni, mutta en muuta. Olen kiertänyt maata, kultaseni, ja tiedän, mitä tiedän. Olen ollut varuillani.»
»Varuillasi?» kysyi tytär katsahtaen häneen.
»Niin, olen seurannut tarkoin erään perheen vaiheita», virkkoi äiti vieläkin nöyremmin ja alistuvammin kuin ennen.
»Minkä perheen?»
»Hiljaa, kultaseni. Älä ole vihainen minulle, tein sen rakkaudesta sinuun, muistellen meren takana olevaa tytärtäni.» Hän ojensi kätensä kuin torjuen ja veti sen sitten takaisin, painaen huulilleen.
»Monta vuotta sitten, sydänkäpyseni», jatkoi hän katsahtaen arasti vastapäätä tarkkaaviin ankariin kasvoihin. »Näin kerran sattumalta hänen pikku lapsensa.»
»Kenen lapsen?»
»En hänen, Alice kulta. Älä katso minuun noin. Kuinka se voisi olla hänen? Tiedäthän, ettei hänellä ole lasta.»