Hän istui hämärässä nurkassaan niin kauan, että kirkon kello ehti lyödä kolme kertaa, ennenkuin hän lähti liikkeelle. Koko tämän ajan hänen katseensa oli suunnattuna siihen paikkaan, jossa Florence oli istunut. Huone pimeni kynttilöiden palaessa loppuun ja vihdoin sammuessa, mutta hänen kasvoillaan kuvastui synkkyys, joka oli syvempi kuin yön mustimmat varjot, eikä poistunut niiltä.
Florence ja Edith istuivat tulen ääressä siinä syrjäisessä huoneessa, jossa pikku Paul oli kuollut, ja puhelivat kauan yhdessä. Diogenes, joka kuului samaan seuraan, oli aluksi vastustanut Edithin läsnäoloa, vieläpä emäntänsä käskyynkin mukautuessaan muristen ilmaissut vastalauseensa. Mutta kun se vähitellen tuli esiin viereisestä huoneesta, jonne oli pahalla päällä vetäytynyt, näytti se pian käsittävän tehneensä parhaista tarkoituksistaan huolimatta sellaisen erehdyksen, joita joskus sattuu parhaiten kasvatetuillekin koirille. Niinpä se esitti anteeksipyynnön istuutumalla vihdoin molempien väliin hyvin kuumaan paikkaan tulen eteen, kieli pitkällä ja kerrassaan tylsä ilme naamalla, keskustelua kuunnellen.
Ensiksi puheltiin Florencen kirjoista, mielipuuhista ja siitä tavasta, kuinka hän oli viettänyt häiden jälkeisen ajan. Siitä Florence johtui erääseen asiaan, joka koski häneen kovasti, ja hän virkkoi kyyneleet silmissä:
»Oi, äiti! Minulla on ollut suuri suru sen päivän jälkeen.»
»Sinullako suuri suru, Florence?»
»Niin. Walter-parka on hukkunut.»
Florence painoi molemmat kätensä kasvoilleen ja itki oikein sydämensä pohjasta. Niin monta salaista kyyneltä kuin Walterin kohtalo lieneekin pusertanut hänen silmistään, vuotivat ne yhä vieläkin aina, kun hän ajatteli häntä tai puhui hänestä.
»Mutta sanohan minulle, kultani», virkkoi Edith rauhoittaen, »kuka
Walter oli. Mitä hän oli sinulle?»
»Hän oli veljeni, äiti! Rakkaan Paulin kuoltua me lupasimme olla veli ja sisar. Olin tuntenut hänet kauan — pikku lapsesta alkaen. Hän tunsi Paulin, joka rakasti häntä kovasti. Paul sanoi melkein viimeiseksi: 'Pidä huolta Walterista, isä kulta! Olen niin rakastanut häntä! Walter oli tuotu sisälle katsomaan häntä, ja hän oli saapuvilla silloin — tässä huoneessa.»
»Ja onko hän pitänyt huolta Walterista?» kysyi Edith jyrkästi.