Bunsby, joka katseli henkensä silmillä Grönlannin rannikkoa, näytti odottavan kuullakseen, mitä ne sisälsivät. Kapteeni siis karisteli kurkkuaan ja luki kirjeen ääneen.
»Rakas Ned Cuttle! Kun lähdin kotoa matkustaakseni Länsi-Intiaan —-»
Iässä kapteeni pysähtyi ja katsoi terävästi Bunsbya, joka yhä tarkasteli Grönlannin rannikkoa.
— »etsimään tietoja rakkaasta pojastani, tiesin, että jos olisit tuntenut suunnitelmani, olisit vastustanut sitä tai seurannut minua, ja senvuoksi pidin sitä salassa. Jos joskus luet tämän kirjeen, Ned, olen luultavasti kuollut. Silloin suot auliisti anteeksi tämän päähänpiston vanhalle ystävällesi ja tunnet sääliä sen rauhattomuuden ja epävarmuuden vuoksi, jonka vallassa hän on lähtenyt niin hurjalle matkalle. Ei siis enempää siitä. Minulla ei ole paljonkaan toivoa, että poikaparkani koskaan lukisi näitä sanoja tai ilahduttaisi enää silmiäsi avomielisillä kasvoillaan.» (»Ei, ei, ei koskaan enää», virkkoi kapteeni surumielisesti mietteissään, »ei enää koskaan. Siellä hän nyt makaa tuomiopäivään asti —»)
Bunsby, jolla oli soitannollinen korva, karjaisi äkkiä: »Biskajan lahdessa, oo!» mikä niin liikutti kelpo kapteenia, joka piti sitä vainajan muistolle pyhitettynä kunnianosoituksena, että hän pudisti kiitollisena ystävänsä kättä ja oli iloinen saadessaan pyyhkiä silmiään.
»Niinpä niin!» sanoi kapteeni huoahtaen, kun Bunsbyn valitus oli häipynyt kaikumasta. »Ja painoi murhe suuri niin kauan häntä juuri — katsotaan sitä lähemmin kirjasta, sieltä sen löydämme.»
»Lääkärit eivät mahtaneet mitään», huomautti Bunsby.
»Voi, voi», huoahti kapteeni, »mitäpä hyötyä heistä voisi olla kahden-, kolmensadan sylen syvyydessä meren pohjalla!» Sitten hän kävi taas käsiksi kirjeeseen ja luki edelleen: »Mutta jos hän olisi saapuvilla kirjettä luettaessa (kapteeni katsahti vaistomaisesti ympärilleen ja pudisti päätään) tai saisi siitä kuulla joskus myöhemmin (kapteeni pudisti taas päätään), niin ottakoon hän vastaan siunaukseni! Jollei mukana seuraava paperi ole kirjoitettu laillisesti, ei se haittaa mitään, sillä ketään muuta se ei koske kuin sinua ja häntä, ja vilpitön toivoni on, että jos hän elää, hän saa sen vähäisen, mitä minulla on, ja jollei elä, kuten pelkään, silloin saat sinä sen, Ned. Tiedän sinun kunnioittavan tätä päätöstäni. Jumala siunatkoon sinua siitä ja kaikesta ystävällisyydestä, jota sinulta on saanut Solomon Gills».
»Bunsby! sanoi kapteeni vedoten juhlallisesti häneen, »mitä arvelet tästä? Siinä sinä istut, mies, joka olet lapsuudesta alkaen saanut kolhauksia päähäsi ja samalla joka kerta uuden ajatuksen aivoihisi. Mitä nyt arvelet tästä?»
»Jos asia on niin», vastasi Bunsby tavattoman nopeasti, »että hän on kuollut, on käsitykseni, ettei hän enää palaa. Jos hän elää, tulee hän arveluni mukaan takaisin. Sanonko, että hän palaa? En. Miksi en? Senvuoksi, että tämän huomautuksen arvo riippuu siitä, kuinka sitä soveltaa.»