Doyce hymyili sanoessaan Clennamille: »Katsokaas, nämä kokemukseni eivät ole alkaneet oman juttuni kanssa. Olen joutunut näkemään tästä yhtä ja toista ennenkin. Minun juttuni ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Minua ei ole kohdeltu huonommin kuin satoja muitakaan samassa tilanteessa olevia kuin kaikkia muitakaan, olin sanoa.»
»En usko, että tämä voisi millään tavalla lohduttaa minua, jos juttu olisi minun; mutta olen iloinen, että se lohduttaa teitä.»
»Ymmärtäkää minut oikein! En väitä», vastasi Doyce vakavaan, harkitsevaan tapaansa ja katsellen etäisyyteen, ikäänkuin hänen harmaat silmänsä mittaisivat välimatkoja, »että tämä olisi minkäänlainen korvaus miehen työstä ja toiveista; mutta tunnen jonkinlaista tyydytystä tietäessäni, etten oikeastaan ole odottanut muuta».
Hän puhui tyyneen, punnitsevaan tapaan ja hillityllä äänellä, kuten usein mekaanikot, jotka ovat tottuneet tarkasti miettimään ja sovittelemaan. Se oli hänelle ominaista samoin kuin hänen peukalonsa taipuisuus tai kuin hänen erikoinen tapansa tuon tuostakin työntää hattunsa takaraivolle, ikäänkuin tarkastelisi puolivalmista kättensä työtä ja mietiskelisi sitä.
»Pettynytkö?» jatkoi hän kävellen heidän välissään puiden siimeksessä. »Kyllä. Epäilemättä olen pettynyt. Loukkautunutko? Kyllä. Tietysti olen loukkautunut. Sehän on luonnollista. Mutta sanoessani, että tähän tilanteeseen joutuneita ihmisiä enimmäkseen kohdellaan tällä tavoin, tarkoitan —»
»Niin, Englannissa», pisti mr Meagles väliin.
»Niin, tietysti tarkoitan Englannissa. Kun he vievät keksintönsä ulkomaille, on asianlaita aivan toisin. Ja siksi moni usein tekeekin niin.»
Mr Meaglesin oli jo taas perin kuuma.
»Tarkoitin sanoa, että samanlainen kuin hallituksemme laillinen menettely sattuu olemaan tällä kertaa, sellainen sen laillinen menettely on kaikessa muussakin. Oletteko milloinkaan kuullut, ettei keksijä tai uudistusten suunnittelija olisi huomannut sitä luoksepääsemättömäksi ja ettei se olisi masentanut ja kohdellut heitä huonosti?»
»En voi sanoa kuulleeni.»