»Oletteko milloinkaan huomannut sen ensiksi hyväksyvän mitään hyödyllistä asiaa? Tai olevan esimerkkinä minkäänlaisessa hyödyllisessä toiminnassa?»
»Olen hyvän joukon vanhempi ystäväämme tässä», sanoi mr Meagles, »ja vastaan sentähden: emme milloinkaan».
»Mutta otaksun, että me kolme», virkkoi keksijä, »tiedämme suuren joukon esimerkkejä siitä, että se on lujasti päättänyt pysytellä peninkulmia ja vuosia meitä muita jäljessä ja on näkynyt itsepäisesti pitävän kiinni sellaisesta, mikä jo aikoja sitten on hyljätty käytännöstä ja minkä sijalle on saatu yleisesti tunnettua ja käytettyä uutta ja parempaa».
Kaikki myönsivät tämän todeksi.
»No niin», jatkoi Doyce huoahtaen, »samoin kuin tiedän, miten minkin metallin käy missäkin lämpömäärässä ja kuinka kukin kappale muuttuu kussakin puristuksessa, samoin saatan (jos mietin asiaa) arvata, kuinka nämä ylhäiset loordit ja herrasmiehet luultavasti menettelevät tällaisessa asiassa kuin minun on. Jos minulla on päätä ja järkeä, niin ei minulla ole oikeutta hämmästyä sitä, että joudun saman kohtalon alaiseksi kuin kaikki edeltäjäinkin. Minun olisi pitänyt jättää asia sikseen. Olen totisesti saanut kylliksi varoituksia.»
Näin sanoen pisti hän silmälasikotelon taskuunsa ja sanoi Arthur
Clennamille: »Vaikken valita, mr Clennam, osaan kuitenkin tuntea
kiitollisuutta ja vakuutan tuntevani sitä yhteistä ystäväämme kohtaan.
Monet kerrat ja monella tavalla on hän tukenut minua.»
»Joutavaa jaaritusta», murahti mr Meagles.
Arthur ei voinut olla katselematta Daniel Doycea nyt seuraavan lyhyen äänettömyyden kestäessä. Hän oli pidättynyt toimettomasta napisemisesta, sillä se johtui hänen luonteensa peruspiirteistä ja oman asiansa arvon tunnosta, mutta hän oli vanhentunut, köyhtynyt ja käynyt tuimaksi pitkän ponnistelunsa aikana. Arthurin täytyi ajatella, kuinka siunattu asia olisi, että tämä mies olisi käynyt oppia niiden herrojen luona, jotka hyvyydessään olivat ottaneet kantaakseen isänmaan huolia hartioillaan, ja oppinut, kuinka se ei ole tehtävä.
Mr Meagles oli kuuma ja alakuloinen viiden minuutin ajan ja alkoi sitte jäähtyä ja käydä iloisemmaksi.
»Kas niin, kas niin!» sanoi hän. »Me emme paranna asiaa murjottamalla.
Minne olette menossa, Dan?»