»Menen takaisin työpajaan», vastasi Dan.
»No, me menemme kaikki takaisin työpajaan tai kävelemme sinne päin», päätti mr Meagles iloisesti. »Eihän mr Clennam säikähdä sitä, että työpaja on Bleeding Heart Yardissa.»
»Bleeding Heart Yardissa?» kysyi Clennam. »Sinne minäkin olen menossa.»
»Sitä parempi», huudahti mr Meagles. »Menkäämme siis!»
Heidän kävellessään ajatteli varmaan yksi seurasta ja luultavasti useampikin, että Bleeding Heart Yard ei ollut niinkään sopimaton matkan määrä miehelle, joka oli ollut virallisessa kanssakäymisessä ylhäisten loordien ja Barnaclein kanssa — kenties oli heillä lisäksi vielä paha aavistus, että itse Britannia jonakin onnettomana päivänä joutuisi etsimään itselleen asuntoa Bleeding Heart Yardissa, jos se piti verukevirastoa liian suuressa arvossa.
YHDESTOISTA LUKU
Vapaa
Myöhäinen, pilvinen syysyö laskeutui Saône-joen ylle. Virta kuvasti raskaita pilviä kuin tahrainen kuvastin synkässä huoneessa, ja matalat rannat kumartuivat paikka paikoin veden ylle, ikäänkuin olisivat olleet puoliksi peloissaan, puoliksi uteliaita näkemään kuvaisensa siinä. Chalonsin ympärillä leviävä tasanko kulki pitkänä, leveänä, paikka paikoin kasvavien poppelirivien tähden hiukan epätasaisena viivana vihaisenpunaista iltaruskoa kohden. Saône-virran ranta millä oli kosteata, masentavaa, yksinäistä; ja yö pimeni nopeasti.
Chalonsia kohden hitaasti asteleva mies oli maiseman ainoa näkyvä olento. Kain mahtoi näyttää yhtä yksinäiseltä ja hyljätyltä kuin tämä. Hänellä oli selässä vanha lampaannahkainen reppu ja kädessä paksu, kuorimaton sauva, jostakin metsästä katkaistu; hän oli likainen, jalat haavoilla, kengät ja säärystimet kuluneet, hiukset ja parta sukimattomat, hartioille heitetty päällystakki ja muut vaatteet märät sateesta; tuskallisesti ja vaivaloisesti ontui hän eteenpäin, näyttäen siltä kuin pilvet olisivat paenneet häntä, kuin tuuli olisi valittanut hänestä ja ruoho värissyt hänen tallatessaan sitä, kuin vesi olisi hiljaa, salaperäisesti loristen jupissut hänestä ja kuin hän olisi häirinnyt oikullista syysyötä.
Hän vilkaisi milloin oikeaan, milloin vasempaan, äreästi, mutta samalla arasti; ja toisinaan hän pysähtyi, kääntyi ja katseli ympärillensä. Sitten ontui hän edelleen, vaivaloisesti ja jupisten itsekseen: