»Tehkää hyvin ja istukaa taas, sir, ja olkaa tervetullut. – Niin», sanoi Plornish, otti tuolin ja nosti vanhemman lapsen polvelleen, saadakseen siveellistä tukea katselemalla lapsen pään yli vieraaseen, jonka kanssa puhui, »minä olen itse ollut vankilan ovien pahalla puolen, ja sillä tavalla olemme tutustuneet miss Dorritiin. Minä ja vaimoni, me tunnemme molemmat miss Dorritin.»
»Läheisesti!» huudahti mrs Plornish. Hän olikin niin ylpeä tästä tuttavuudesta, että oli herättänyt jonkun verran katkeraa mieltä koko korttelissa suurentaessaan suunnattomaksi sen rahamäärän, jonka tähden miss Dorritin isä oli pantu velkavankilaan. Bleeding Heartia suututti, että hän kehui tuntevansa näin hienoa väkeä.
»Hänen isäänsä minä ensin tutustuin. Ja tutustuttuani häneen, katsokaas — niin, tutustuin hänen tyttäreensä», toisteli Plornish.
»Niin, ymmärrän.»
»Ah! Hänpä vasta osaa käyttäytyä! Siinä on hieno mies. Ja sellaisen herrasmiehen täytyy vanheta ja harmeta Marshalsean vankilassa! Niin, te ette kenties tiedä» — Plornish alensi ääntänsä ja puhui nurinkurisesti ihaillen siitä, jota hänen olisi pitänyt sääliä ja halveksia — »että miss Dorrit ja hänen sisarensa eivät uskalla ilmoittaa isälleen tekevänsä työtä elatuksekseen. Ei!» vakuutti Plornish ja katseli naurettavan voitonriemuisena ensin vaimoonsa ja sitten ympäri huonetta. »Eivät uskalla ilmoittaa hänelle, eivät uskalla!»
»Vaikken suinkaan ihaile häntä tämän tähden», huomautti Clennam totisena, »niin säälin häntä sydämestäni». Tämä huomautus tuntui herättävän Plornishin ensimmäisen kerran ajattelemaan, että tämä kenties ei ollutkaan mikään erikoisen hieno luonteen piirre. Hän mietti sitä hetkisen ja hylkäsi sen sitten.
»Mitä minuun tulee», jatkoi hän, »niin mr Dorrit on totisesti ollut niin ystävällinen kuin suinkin saatan odottaa. Ystävällisempikin, kun otan huomioon meidän välillämme olevan erotuksen ja välimatkan. Mutta miss Dorritistahan olimmekin puhumassa.»
»Aivan niin. Mutta sanokaas, kuinka tulitte esittäneeksi hänet äidilleni?»
Mr Plornish poimi viiksistään kalkinmurusen, pisti sen suuhunsa, käänteli sitä kielellään kuin luumurua, mietti, huomasi olevansa kykenemätön selvästi kertomaan asiaa, vetosi vaimoonsa ja sanoi: »Sally, sinähän voit yhtä hyvin selittää, kuinka se kävi, eukkoseni.»
»Miss Dorrit», aloitti Sally tuuditellen vauvaa sylissään ja painaen poskensa pienelle kädelle, joka taas yritti panna hänen pukunsa epäjärjestykseen, »tuli eräänä iltapäivänä tänne mukanaan kirjoitettu paperilappu ja kertoi haluavansa ompelutyötä ja kysyi, tuottaisiko se meille vaivaa, että hän ilmoittaisi osoitteensa tänne». (»Osoitteensa tänne», kertasi Plornish matalalla äänellä, aivan kuin olisi vastaillut kirkossa.) »Minä ja Plornish vastasimme, ettei se tuottanut mitään vaivaa ('Ei mitään vaivaa', toisti Plornish), ja hän kirjoitti osoitteen siihen, niin. Sitte minä ja Plornish sanoimme että: 'Kuulkaas, miss Dorrit', sanoimme me.» ('Kuulkaas, miss Dorrit', kertasi Plornish.) »'Oletteko ajatellut jäljentää ilmoituksen pariin kolmeen kertaan, jotta se nähtäisiin useammassa kuin yhdessä paikassa?' 'En', vastasi miss Dorrit, 'en ole, mutta teen sen'. Hän jäljensi sen nyt, tällä pöydällä ja hienolla käsialalla, ja Plornish vei sen mukanaan työpaikalleen, sillä hänellä oli silloin juuri työtä (Plornish kertasi: 'Silloin juuri työtä'), ja samaten tämän korttelin isännälle; hänen kauttansa juuri mrs Clennam ensin tuli käyttäneeksi miss Dorritia». Plornish toisti: »Tuli käyttäneeksi miss Dorritia», ja mrs Plornish lopetettuaan kertomuksensa oli purevinaan lapsen sormia suudellessaan sen kätöstä.