Patriarkaksi nimittivät häntä monet mielellään. Useat vanhat naapurirouvat puhuivat hänestä viimeisenä patriarkkana. Hän oli niin harmaa, hidas, tyyni, rauhallinen ja paksupäinen: patriarkka oli kerrassaan sopiva nimitys hänelle. Häntä oli puhuteltu kadulla ja kiihkeästi pyydetty istumaan patriarkka-mallina taidemaalareille ja kuvanveistäjille; ja tämä tapahtui niin imartelevan tungettelevasti, että kävi selvästi ilmi, kuinka kykenemättömiä kaunotaiteet olivat muistamaan patriarkan tuntomerkkejä tai keksimään niitä. Ihmisystävät kyselivät, kuka hän oli, ja saatuaan vastauksen: »Vanha Christopher Casby, entinen loordi Decimus Tite Barnaclen isännöitsijä», olivat huudahtaneet: »Voi, eikö hän, jolla on tuollainen pää, ole syntynyt hyväntekijäksi! Voi, eikö hän, jolla on tuollainen pää, ole orpojen isä ja ystävättömien ystävä!» Ja kuitenkin hän, tämä pää hartioillaan, pysyi vanhana Christopher Casbyna, jota yleisesti mainittiin rikkaaksi talojen omistajaksi; ja tämä pää hartioillaan istui hän nyt hiljaisessa vastaanottohuoneessaan. Ja kerrassaan järjetöntähän olisi ollut otaksua hänen istuvan siellä ilman tätä päätä.
Arthur Clennam liikahti vetääksensä ukon huomion puoleensa, ja harmaat kulmakarvat kääntyivätkin häntä kohden.
»Pyydän anteeksi», sanoi Clennam, »mutta pelkään, ettette kuullut, kun minut äsken ilmoitettiin».
»En, sir, en kuullut. Tahdotteko puhutella minua, sir?»
»Tahdoin tulla tervehtimään teitä.»
Mr Casby näytti höyhenen painon verran pettyneeltä kuullessaan tämän; hän oli kenties odottanut vieraalta jotakin kouraantuntuvampaa kuin pelkkää tervehdystä. »Onko minulla kunnia», jatkoi hän — »tehkää hyvin ja istukaa — onko minulla kunnia tuntea —? Ahaa, todellakin, luulenpa olevan! En luule erehtyväni, jos sanon tuntevani nuo piirteet. Otaksun puhuttelevani herrasmiestä, jonka kotimaahan palaamisesta mr Flintwinch on kertonut minulle?»
»Hän juuri on nyt vieraananne.»
»Todellako? Mr Clennam?»
»Juuri hän, mr Casby.»
»Mr Clennam, onpa hauska tavata teitä. Kuinka olette voinut sitte viime tapaamisemme?»