Oliko mahdollista, että Flora oli ollut tuollainen lörpöttelijä niihin aikoihin, joihin hän viittaisi? Saattoikohan niissä viehättävissä ominaisuuksissa, jotka ennen olivat hurmanneet hänet, olla jotakin sukulaisuutta hänen nykyisen sekavan puheliaisuutensa kanssa?
»Luulenpa todellakin», jatkoi Flora syöksyen eteenpäin hämmästyttävällä vauhdilla ja käyttäen lauseissaan pelkkiä pilkkuja, niitäkin harvassa, »että olette naimisissa jonkun kiinalaisen naisen kanssa, kun olette niin kauan ollut Kiinassa liikeasioissa, niin tahdoitte tietysti asettua siellä vakinaiseksi liikemieheksi ja saada tuttavuuksia, ja silloin ei mikään ollut luonnollisempaa kuin että kositte kiinalaista naista, eikä mikään ollut luonnollisempaa kuin että hän suostui ja katsoi tehneensä hyvän kaupan, toivon vain, ettei hän ole pagodilainen lahkolainen».
»En ole», vastasi Arthur hymyillen vasten tahtoaan, »naimisissa kenenkään kanssa, Flora».
»Voi, herra Jumala, ettehän vain ole pysynyt naimattomana näin kauan minun tähteni!» tirskui Flora, »mutta ettehän toki, miksikäpä olisitte niin tehnyt, pyydän, älkää vastatko tähän, en tiedä, mihin taas olen joutunut, oh, kertokaa minulle jotakin kiinalaisista naisista, ovatko heidän silmänsä todellakin niin soikeat ja kapeat, ne muistuttavat minulle aina helmiäispelimarkkaa, ja käyttävätkö he todellakin niskapiiskaa ja onko se palmikoitukin vai miehilläkö vain on sellainen, ja kun he kiristävät hiuksensa niin kovalle otsan kohdalta, niin eikö se tee kipeätä, ja minkätähden he ripustavat tiukuja siltoihinsa ja temppeleihinsä, hattuihinsa ja joka paikkaan ja tekevätkö he todella niin!» Taas Flora loi häneen yhden entisiä silmäyksiään. Heti senjälkeen jatkoi hän taas, aivan kuin Arthur jo olisi vastannut.
»On siis totta, että he todellakin tekevät niin, herra Jumala, Arthur! — anteeksi — vanhan tavan mukaan — mr Clennam on paljon sopivampi — millaista onkaan asua sellaisessa maassa näin kauan ja niin paljon lyhtyjä ja päivänvarjoja kuin siellä on, ja kuinka pimeätä ja kosteata ilma siellä lieneekään ja todella onkin, ja kuinka paljon rahaa kokoavatkaan nämä kaksi kauppatavaraa, kun kaikki käyttävät niitä ja ripustavat niitä kaikkialle, ja pienet kengät ja lapsuudesta saakka puristetut jalat ovat hämmästyttäviä, kuinka paljon olettekaan nähnyt maailmaa!»
Naurettavassa säikähdyksessään sai Clennam vielä yhden Floran entisiä silmäyksiä, eikä hänellä ollut aavistusta, mitä tehdä sillä.
»Ai, ai», sanoi Flora, »kun ajattelen niitä muutoksia, joita on tapahtunut kotona, Arthur — en pääse siitä, tuntuu niin luonnolliselta, mr Clennam paljoa sopivampi — senjälkeen kun olette perehtynyt kiinalaisiin tapoihin ja kieleen, jota uskon teidän puhuvan yhtä hyvin ellei paremmin kuin kiinalainen, kun te olitte aina niin taitava ja sukkela, vaikka se epäilemättä on hyvin vaikeata, olen varma siitä, että teearkutkin jo veisivät minulta hengen, jos yrittäisin sellaisia muutoksia, Arthur — taas sanon niin, se tuntuu luonnolliselta, mutta on hyvin sopimatonta — joita ei olisi uskonut, kukapa olisi voinut ajatella, että minusta tulisi mrs Finching, kun en itsekään voinut sitä kuvitella!»
»Sekö on teidän nimenne naineena?» kysyi Arthur, joka kaikesta tästä sekamelskasta erotti jonkinlaista sydämenlämpöä Floran äänessä, kun hän viittasi, tosin oudolla tavalla, heidän nuoruudenaikaiseen suhteeseensa. »Finching?»
»Finching, niin, eikö se ole kauhea nimi, mutta kuten mr F. sanoi kosiessaan minua, niin hän teki seitsemän kertaa suostuen kiltisti, kuten sanoi, tyytyväisenä odottamaan kaksitoista kuukautta, joka tapauksessa hän ei voinut mitään nimellensä, erinomainen mies, aivan toisenlainen kuin te, mutta erinomainen mies!»
Flora oli vihdoinkin hetkiseksi puhunut itsensä hengästyksiin. Hetkiseksi, sillä hän tointui taas kehottaessaan pienen nenäliinankulman silmilleen poismenneen mr F:n muistoksi ja aloitti uudelleen.