NELJÄSTOISTA LUKU
Pikku Dorrit kutsuissa
Arthur nousi kiireesti ja näki hänen seisovan ovella. Tätä kertomusta on toisinaan katseltava pikku Dorritin silmin, ja ja alamme nyt katselemalla siten Arthur Clennamia.
Pikku Dorrit näki hämärän huoneen, joka hänestä näytti avaralta ja komeasti sisustetulta. Kirjavat mielikuvat ja käsitykset Covent Gardenista tekivät huoneen pikku Dorritin silmissä hämärämmäksi kuin se olikaan, kun hän arkana katseli sitä ovelta: mielikuva liehittelevästä Covent Gardenista mainioine kahviloineen, joissa herrasmiehet, kultakirjaiset takit yllä, miekat vyöllä, riitelivät ja ottelivat kaksintaisteluissa; mielikuva kalliista Covent Gardenista, jossa kukat talvella maksoivat guinean kappale, ananashedelmät guinean naula, herneet guinean puoli litraa; mielikuva kiehtovasta Covent Gardenista suurenmoisine teattereineen, jossa näyteltiin ihania näytelmiä komeasti puetuille naisille ja herroille ja joka ikiajoiksi pysyi kaukana Fanny raukan ja setä raukan ulottuvilta; mielikuva toivottomasta, kurjasta Covent Gardenista luolineen ja holveineen, joissa kurjat, repaleiset lapset, joiden lauman läpi hän juuri oli kulkenut, livahtelevat ja piileksivät kuin rotanpoikaset, eläen ruuanjätteistä, painautuen yhteen lämpimikseen ja paeten takaa-ajajiaan (pitäkää silmällä rottia, sekä poikasia että täysikasvaneita, kaikki te Barnaclet, sillä Jumalan edessä ne nakertelevat ja kalvavat teidän perustuksianne ja pudottavat kerran katon teidän päähänne!); mielikuva kirjavasta, monisärmäisestä Covent Gardenista, jossa oli sekaisin menneen ajan ja nykyhetken mysteeriota ja taruja, rinnakkain ylellisyyttä ja puutetta, kaunista ja rumaa, ihania maalaispuutarhoja ja likaisia katuojia.
Herrasmies, jota hän tuli tapaamaan, istui ensin tuolissa sammuneen valkean ääressä ja kääntyi sitten ihmeissään katsomaan häneen. Tumma totinen herrasmies, joka hymyili niin miellyttävästi, joka oli niin vilpitön ja hienotunteinen käytöksessään ja jonka vakavuus muistutti hänen äitiänsä, kuitenkin niin, että tämä oli ankaran vakava, mutta poika lempeän vakava. Nyt hän katseli ovesta tullutta tarkkaavin ja tutkivin silmin, joiden edessä pikku Dorrit aina oli painanut katseensa maahan, kuten hän nytkin teki.
»Lapsi parka! Kuinka tulitte tänne keskellä yötä?»
»Sanoin pikku Dorrit, sir, valmistaakseni teitä, sillä tiesin, että kovin hämmästyisitte!»
»Tulitteko yksin?»
»En, sir, otin Maggyn mukaani.»
Tämä, joka otaksui, että hänen tuloansa oli kylliksi valmistettu hänen nimensä mainitsemisella, astui nyt sisään porstuasta, leveästi hymyillen. Hän tukahutti kuitenkin heti tämän mielenilmauksen ja muuttui jäykän juhlalliseksi.