»Ja minulla ei ole valkeata takassa», pahoitteli Clennam. »Ja te olette —» Hän oli sanomaisillaan »kovin ohuesti puettu», mutta keskeytti sen, koska siihen olisi sisältynyt viittaus hänen köyhyyteensä, ja sanoi sen sijaan: »Ja nyt on kovin kylmä.»
Siirtäen tuolin, josta äsken juuri oli noussut, lähemmäksi uunia, istutti hän vieraansa siihen; sitte toi hän kiireesti puita ja hiiliä, latoi ne uuniin ja viritti valkean. »Teidän jalkanne on kuin marmoria, lapseni»; hän oli sattunut koskettamaan sitä ollessaan polvillaan virittämässä valkeata; »siirtäkää se lähemmäksi tulta». Pikku Dorrit kiitti häntä hätäisesti. Se oli kyllä lämmin, aivan lämmin! Clennamin sydäntä vihlaisi, kun hän huomasi pikku Dorritin koettavan piilottaa ohutta, kulunutta kenkäänsä.
Pikku Dorrit ei hävennyt huonoja kenkiänsä. Clennam tunsi hänen tarinansa, eikä syy ollut siinä. Mutta pikku Dorrit pelkäsi, että hän mahdollisesti moittisi hänen isäänsä, jos hän näkisi ne, että hän kenties saattaisi ajatella: »Miksi isä tänään söi päivällistä ja jätti pienen tyttärensä kylmien katukivien armoille!» Hän ei suinkaan pitänyt sellaista ajatusta oikeana, hän tiesi vain kokemuksesta, että ihmiset toisinaan erehtyivät sillä tavalla. Sekin oli yksi puoli hänen isänsä onnettomuudessa.
»Ennenkuin sanon muuta», aloitti pikku Dorrit, istuen kalpean takkavalkean edessä ja kohottaen taas katseensa kasvoihin, jotka sopusointuisine, mielenkiintoa, sääliä ja suojelemisen halua heijastavine ilmeineen olivat hänelle kaukainen, miltei käsittämätön arvoitus, »tahdon kertoa teille jotakin, sir».
»Kertokaa, lapseni.»
Vieno pahan mielen varjo levisi hänen kasvoilleen, kun Clennam niin usein sanoi häntä lapseksi. Hän ihmetteli, että toinen huomasi sen tai että hän kiinnitti huomiota sellaisiin pikkuseikkoihin; mutta Clennam jatkoi heti:
»Tarvitsin sydämellisen puhuttelusanan enkä keksinyt muuta. Koska äsken juuri annoitte itsellenne sen nimen, jota he käyttävät teistä äitini luona ja jonka nimisenä minä aina ajattelen teitä, niin sallikaa minun sanoa teitä Pikku Dorritiksi.»
»Kiitos, sir, pitäisin siitä nimestä enemmän kuin mistään muusta.»
»Pikku Dorrit.»
»Pikku äiti», korjasi Maggy, joka oli torkahtanut.