»Onko äitini muuttunut käytöksessään teitä kohtaan?»
»Ei ensinkään. Hän on aivan samanlainen kuin ennen. Arvelin, olisiko minun ehkä parempi kertoa hänelle koko tarinani. Arvelin, pitäisikö minun — tarkoitan, tahtoisitteko te, että kertoisin hänelle. Arvelin», sanoi Pikku Dorrit katsoen häneen apua anovasti ja luoden sitte vähitellen silmänsä alas, kun Clennam katsoi häneen, »tahtoisitteko te neuvoa minua, mitä minun olisi tehtävä».
»Pikku Dorrit», sanoi Clennam, ja nämä sanat alkoivat heidän välillään jo vastata tuhansia ystävällisiä sanoja, riippuen siitä, millä äänensävyllä ja missä yhteydessä ne lausuttiin, »älkää tehkö mitään. Tahdon hiukan puhua vanhan ystäväni mrs Afferyn kanssa. Älkää tehkö mitään, Pikku Dorrit — muuta kuin virkistäytykää sillä, mitä tässä on. Pyydän teitä tekemään mielikseni.»
»Kiitos, mutta minun ei ole nälkä. Eikä», vastasi Pikku Dorrit, kun
Clennam ystävällisesti työnsi lasin hänen eteensä, »janokaan. — Ehkä
Maggy haluaisi jotakin, luulisin.»
»Pistämme hänen taskuihinsa kaiken tämän sitten», sanoi Clennam; »mutta ennenkuin herätämme hänet, puhukaamme siitä kolmannesta asiasta».
»Niin. Mutta ettehän vain pahastu siitä, sir?»
»Lupaan sen, ehdoitta.»
»Se kuuluu kyllä oudolta. Tuskin tiedän, kuinka voin sanoa sen. Älkää pitäkö minua itsepäisenä ja kiittämättömänä», pyysi Pikku Dorrit ja kiihtyi taas entistä enemmän.
»En, en, en. Uskon varmasti, että se kuuluu luonnolliselta ja oikealta.
En luule käsittäväni sitä väärin, olkoon se mitä hyvänsä.»
»Kiitos. Te aiotte käydä taas katsomassa isääni?»